Kun näen punaista, näen punaista.

Kukot. Liljakukot. Hermohan siinä menee. Paras kertatappo ollut varmaan viisi yksilöä: kun bongaan punaista, kiidän paikalle, käsi alle, liljan heilautus, kukko käteen, kukko kivelle ja kenkää päälle. Näin kylmäverinen tappaja minusta on tullut. Täytyy myöntää, että alkukesän laiskuus kostautuu näin, kun en silloin jaksanut penkissä liljoja tarpeeksi rehottavan perennakasvuston seasta nyppiä. No, nyt on toista, kun on kuivaa kuin Saharassa (paitsi eilisen jälkeen).

Reikäliljoja.

Liljakukkojen uhrikivi.

Kaikenlaista muutakin öttiäistä näemmä liikenteessä. Daaliassa ja ukonhatussa tällaisia mustia kirvoja. Onneksi saivat mäntysuovalla häädön...

Kasvihuoneessa tapahtuu: kurkut kasvoivat hervottomiksi! Tarjosin sitten palasta tuolle armaalle puoliskolle ja sanoi, että polttaa-polttaa-polttaa. Lämmöstä ei ole kurkuilla puute, kastelujärjestelmän pitäisi pitää suht kosteana koko ajan, lannoitetta (kanankakkaa) laitoin istutusmultaan ja lisännyt pariin otteeseen. Ideoita, mikä aiheuttaa kitkeryyden? 

Punastuisi jo! Pari Chiliä on jo saanut punaa poskilleen, paprikoita odotellaan...

Ystävältä saatu ananaskirsikka vietti pistokkaana vesipullossa talven ja on nyt niin reipas, että.

Tämä, pelargonit ja verenpisarat ovat kyllä olleet muutoin kuivahkon kesän tsemppareita. Runosuoni ei nyt pulppua valtoimenaan, mutta tässäpä muutama suosikkiyksilöni. Että tuollaiset isot kukat ovat hienoja!

 Sitten vielä muutama spoileri seuraavan päivityksen todennäköisestä aiheesta...