torstai 26. syyskuuta 2013

Talvi tuli!

Aamulla heräsin siihen, että armas puoliskoni hihkaisi, että onpas kylmän näköistä. Minä tietysti hädissäni pohtimaan, että mitenköhän kaikki rehuni pihalla. Pakkastakin kaiketi täällä Turun kupeessa mittari näytti jotain 4,5 astetta juuri ennen auringon nousua. Kävin pihalla kurkkailemassa tilannetta ja aika murjotun näköiseltähän nuo reppanat näyttävät... muuten kyllä kaunista on. Täytynee seurata, miten elpyvät ja sitten raijata turvaan kylmältä (Herää kysymys, että mihin ihmeeseen?!), kun ei tuo lasihuonekaan hallaa pidä. 


















Huurteista... melkein tuli jouluinen olo!


















Ruusu saanut lisää piikkejä.














Mutta hei, tämähän tietää sitä, että pian kyykitään istuttelemaan kukkasipuleita!

maanantai 23. syyskuuta 2013

Syyspäivän salsaa

Huominen on näköjään suhteellinen käsite. Edellisessä postauksessa kun lupasin "huomenna" päivitellä asioita, niin yhtäkkiä hurahti koko viikonloppu. Tosin suotakoon tämä minulle, sillä viikonloppu meni pitkästä aikaa oikein viikonloppumaisissa tunnelmissa: puutarhahomissa, siivoillessa, projektoidessa, heppakävelylenkkeillessä ja muussa mukavassa. Haittapuolena viikonlopputunnlmissa on tietysti se, että maanantai tuntuu... no, maanantailta, vaikkei mitään varsinaista työpaikkaa olisikaan, mihin mennä.

Lupasin päivittää varhaisesta itsenhankitusta valmistujaislahjasta (siis valmistuminen filosofian maisteriksi vihdoin uskontotieteestä on vielä pitkän matkan päässä, koska iso G on vasta esitarkastuksessa... tästä huolimatta iloitsen!). Kyseessä oli siis kukkapenkki. Tai siis siihen taimialesta innoissani puutarhalla haalimista yksilöistä, joiden määrä vielä extempore mullanhakureissulla Plantsuun kasvoi muutamalla lajikkeella. 





Kaivoin aluksi tuosta pintamaata pois, mikä oli positiiviseksi yllätykseksen helppoa: nurtsin alta paljastui hiekkamultakerros. Ei sitä iloa kovin syvälle ollut, mutta onpahan kuitenkin joku läpäisevä kerros savimaan päällä. Koska puutarha on hiljaa hyvää tulee -mentaliteettia hyödyntäen pakon edessä tehty, tuota nurtsialueelle rajattua penkkiä voi sitten yhdistää vasemmalla olevaan penkkiin tai vaikka räjäyttää nuo puskat tuosta, tai, tai, taitaitai...






Mukaan multasyöppöön penkkiin pääsivät (jos muistan kaikki siihen ihan liian lähekkäin ja paljon tunkemani kasvit): isosalvia (parhaimmillaan 150cm korkea!), yrtti-iiso (ihana sävy myös kukinnon jälkeen), palloesikoita purppura ja valkoinen, lehtoukonhattu, konnanyrtti, malvikki, clematis dancing king, tähkätähdyke sekä itse kasvatetut jaloritarinkannukset tämän allaolevan jaloritarinkannusihanuuden kanssa. Nuo violetit kukkaset jotenkin kimaltelevat auringossa...














Lopputulema: liian paljon, liian lähekkäin, liian pienessä tilassa ja liian rajatun näköisesti. 
Luotan siihen, että kesä vielä tulee ja kaikki rehottaa innokkaasti, jotteivat noin orvolta näytä. 
Ja tuohon tuoreeseen multaan on IHANA upottaa sipulikukkia, miiiiiiljoooonittain tulppaaneja!






Ulkopakerruksen jälkeen oli hyvä nauttia syyspäivän salsakeittoa: jauhelihaa, perunoita, porkkanoita (valtavia omasta maasta!), kikherneitä liemessä, jossa oli mm. kasvisliemikuutio, pippuria, salsakastiketta ja sulatejuustoa. Suosittelen, nam!






Ilta menikin kuutamoa ihaillessa, grillin tulen loimussa makkaroita ja vaahtokarkkeja grillatessa.









On syksyssä puolensakin...

perjantai 20. syyskuuta 2013

Syksyn ihanaisia

Nämä eivät tarvitse sanoja. Muuta kuin että K-A-U-N-I-S-T-A.
Edelleen kärsin akuutista koneellaistumisyliannostuksesta, sillä gradun jälkeen syntyi samassa hötäkässä yksi tutkimussuunnitelma. Tänään sain kuitenkin taas nauttia ihan täysin rinnoin pihamaasta ja ennakkovalmistujaislahjaani (itse itselle hankittua) käyttää. Siitä lisää huomenna... :)

















































Jei! Paprikat kellertyvät! Vaikka heidän pitikin olla punaisia...






Nämä ihanaiset kurkistelevat ties mistä vaikka esi-isänsä päätyivätkin kompostiin.




keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Uudelleensyntymä!

Syyskuu, mutta ei se haittaa! Heinäkuu meni reissatessa, elokuun alku kaiken maailman ohjelmassa. Sitten koitti kova spurtti: kolme viikkoa gradun naputtelua lähes yhtä kyytiä viikonloput sun muut. Kyseessä siis alkuperäisen pääaineeni, uskontotieteen, lopputyö, joka on jäänyt vähän Itä-Aasian opintojen, sieltä valmistumisen ja töitten jalkoihin. No, nyt päätin, että tehtävä se on. Onneksi sattui sadepäiviä sekaan. Myöskin yhden päivän ylimeno tavoiteajasta sallittakoot, koska otin tuossa puolitoista viikkoa sitten vähän vauhdikkaamman alastulon hevosenselästä ja siitä elpymiseen meni pari päivää. Kun nyt voivottelun makuun päästiin, niin alaselkä edelleen hieman jumittaa, mikä haittaa ikävästi puutarhassa kökkimistä... 

Tarkoituksenani on korostaa totaalisen yössä vietettyä kolmea viikkoa. Ei mitään muistikuvaa, mitä olen tehnyt muuta kuin näpyttänyt koneella ja tuskaillut. Kasvihuone toi mukavaa vaihtelua välillä kirjoituspaikalle, mutta sieltäkin onnistuin aurinkotuolin rikkomaan. Puutarhassa ehkä jotain pelargonin kukkia vähän nyppinyt. Laskenut, että joko ollaan jo tavoitesivumäärässä. Vieläkö pitää jotain lukea. (Ja jollain kierolla tavalla jopa tykkään siitä touhusta...)



Yössä.


Mutta sitten koitti tiistaiaamu, ensimmäinen laatuaan, jolloin ei ollut ihan pakko seitsemältä pompata kahvinkeittimen kautta tietokoneen ääreen. Ja ai että! Aamu(päivä)aurinko, kaffekuppi ja puutarhakierros. Jos sentimentaalisuus sallitaan, niin täytyy kertoa, että melkein pääsi parku. Aurinko lämmitti, oli mukava sekoitus aamun kirpeyttä ja alkavan päivän lämpöä, kelit kun ovat olleet mitä mahtavimmat. Kävin kierroksella moikkaamassa laiminlyötyjä kesäkukkia, pelakuita, daalioita, verenpisaroita ja muita mukavia. Ja totesin, että tämä on justiinsa mun juttu. 

































Puutarhakierrokseen kuului myös paljon rikkaruohoja, ruukkukaaos etupihalla (pitäisi siivota talvisäilöön, kun ne kerran siihen levitti) ja epämääräistä kaaosta ja keskeneräisyyttä. Muutta sekään ei haitannut kun sai maanantaina Bauhausin alennusmyynnistä ostamani lewisiat ja lehtosalviat istuttaa. Mikään ei voita sitä fiilistä, kun saa sormensa multaan upottaa ja kynnenalusensa mustaksi. Melkein kuin kevät olisi. 


Daalioitten sun muiden nimilaput ovat auttamattomasti menneet sekaisin ja näemmä on tullut yllättävän paljon oransseja valittua. Valitettavasti myös joutuvat suurin osa asustamaan hautakummuksi nimeämäni pienen kumpareen päällä, kun en sitten saanut aikaiseksi tai ehtinyt niille lopullista sijoituspaikkaa miettiä. Nyt haaveissa on pikkukaivuri, jolla saisi tehtyä iiiisoja kukkamaita pitkin pihaa, kun tuppaa tuo savimaan kääntely olemaan se suurin haaste hauikselle ja kukkapenkkien synnylle.

Ennen graduspurttia oli muuten tällainen maalausprojekti eräänä sunnuntaina.






Yöllä on kasvihuoneessa valaistus. Ikean aurinkokennovalot ovat hauskat siellä.






Välillä pitää nukkua sisällä. Varsinkin, jos puimuri myllää pihalla.










Syysaamuissa on myös puolensa, kaste tuo mitä ihanampia juttuja esiin.







Levon jälkeen jatkuu taas puutarhakierros. Kasvihuoneessa Sun Gold -tomaatit on jo naposteltu pois, nyt pukkaa paljon pientä Tiny Timistä, joka rehottaa ihan valtoimenaan. Kasvihuone on ihana kesäpaikka syksyn (ja kesän) vähän vilpoisempinakin päivinä. Tuo armas miehenikin on siihen ihan ihastunut ja vaeltaa usein töitten jälkeen siihen ehjään aurinkotuoliin kasvihuoneeseen makoilemaan. 

Pientä päänvaivaa aiheuttavat paprikat. Isoja möllyköitä on, mutteivat punastu. Olisiko vinkkejä? Pienemmät punastuneet taasen ovat vain puoliksi punastuneita ja kutakuinkin jo pehmenneitä. Pari meinaa mennä ihan vaaleanpunaiseksi pehmeäksi ja löllöksi. Liian kuuma? Kylmä? Aurinko? Varjo? Liikaa ravinteita? Vettä? Liian vähän? 






Omista siemenistä istuttamani jalorintarinkannus kukkii. Pitää hänet sijoittaa jonnekin. Kuiva kesä taisi verottaa jaloritarinkannuksen kukintoja. Eivät edes kasvaneet niin paljon kuin edelliskesänä ja vähäiset kukat jäivät tosi kitukasvuisiksi... 






Ruusu Music Box. Piti mennä muualle, mutta päätyi kasvihuoneen kulmalle.















Kasvimaalla taasen kaikki rehottaa ylikasvaneina. Matkailu heinäkuussa teki osin sen, ettei ehdi syödä esim. salaattia niin kovaan tahtiin kun sitä tuolta pukkaa. Eilen tein pinaattikeittoa omista pinaateista. Tilliä ajattelin vähän kuivata. Mangoldeista en oikein tiedä. Ne rehotavat valtoimenaan, mutta kuka niitä jaksaa koko ajan syödä? Niitä varmaan voisi laittaa pakkaseen(ko)?






Tarkastaja Wiiru seuraa touhujani kasvimaalla.






Kitkeäkin kasvimaa pitäisi, mutta ei meinaa kaiken rehottavan sekaan mahtua. Myöhäisherännäisenä ajattelin vielä optimistina syyslannoitteen heittää kukeille ja muille, vaikka vähän jo alkaa myöhä olla... Jotain siellä kasvimaalla on tullut tehtyä oikein kuitenkin. Luulin, että maa olisi liian savista porkkanoille, mutta ykskaks, edellisvuotiset Lidlin porkkanansiemenet itivät ihan tyytyväisinä ja niistä kasvoi täydellisiä porkkanoita! Hyviäkin vielä. Tosin vähän hankala niitä oli sieltä ylös saada, kun maa on suht kovaa. 






Eli upeetamahtavaa. Kyllä puutarha on vaan se henkireikä, suuri taistelutoveri ja vastustaja sekä paras terapiamuoto (punaviinin ohella tietysti). Henkisesti pitää väkisinkin ruveta valmistautumaan talveen, jottei se ihan pääse yllättämään, mutta vielä voi nautiskella loppukesän loistosta. Kelejäkin on hyviksi povattu. Pari ensimmäistä tulppaanipussiakin tarttui mukaan ja tänään suuntaan hakemaan Plantsuun kissanruokaa niin voi olla, että pian ollaan taas tilanteessa, jossa ei tiedä mihin ne kaikki sipulit iskisi. Mutta kun tulppaanit on niiiiiiiin ihania. Ja kuten muutama bloggari on todennutkin, pian saa alkaa siemenpussejakin rapistelemaan... ellei jo nyt? Mitä jos laittaisi jotain jo talveksi kylmäkäsittelyyn ulos? 

Siitä se idea sitten lähti...