Viidakkokissa, viinikursseja ja innokasta odotusta

Wiiru-kissa yrittää kuikuilla pihalle taimiviidakosta. Tässä majailevat ostopistokkaat, olisivatkin omat taimet näin hienoja... Tosin eilen kävi niin, että taimien koulimisen myötä tuli viriteltyä tähän pöydälle kukkahylly ja kävin jopa Ikeasta hakemassa sinkityn hyllyn toisen ikkunan etteen. No, tietysti tilaahan tuli pienten idätysastioiden sekaan mukavasti ja kävi vanhanaikaisesti: istutin taas lisää, sillä sain vision yhden harmillisen rinteen kanssa. 

"Eikö tää koskaan lopu?" Miesukkeli tuskaili, ettei nähnyt enää tietokoneen ruutuaan erilaisten ruukkujen seasta. Hah, siinäs kuikuilee ruutuaan, minä olen niin täynnä vihreää energiaa ja aurinkoa, että voisin koko kämpän täyttää purkeilla ja purnukoilla (Ai eikö se muka ole jo? Muistuttakaa sitten siinä karaisemisvaiheessa tästä asenteesta...). Kärpänenkin surisi vessan katossa. Suriskoot, pieni kesän lähettiläs!

Mutta todettakoot, että väsytystaktiikka toimii! Eilen meni tosiaan tilaukseen Sun-merkkinen, 12-neliöinen, lasinen ja pariovillinen lähes neliön mallinen kasvihuoneyksilö. Ja nyt hyst, jos joku on todennut kyseisen ihan toimimattomaksi. Opin sitten kantapään kautta. Kasvari, ja vielä alle kolmekymppisenä! Mihin tästä vielä joudutaan... Kuten ehkä huutomerkkien käytöstä huomaa, olen _vähän_ innoissani. No, eipäs se vielä ole edes pystyssä, joten ei saa vielä hihkua. Eikä se siellä paketeissa auta yhtään esimerkiksi suurreellisen daaliatilauksen esikasvatukseen... Kyseinen valinta kohdistui noihin parioviin, tarjoukseen ja edes kohtalaiseen pinta-ala/hintasuhteeseen. Yksilö on myös superleveä, mikä tuota toista osapuolta helpottaa, sillä minä, lasi ja lapio ei ole kaikkein turvallisin yhdistelmä pienessä lasisessa tilassa. Toivottavasti englantilainen viherpiiperryshuone pärjäilee täällä pohjolan myrskyissä, tanskalaiseen Julianaan kun ei rahat olisi millään riittäneet. No, britithän syyttävät meitä huonoista keleistään, kuten Iltasanomat on uutisoinut. 

No, nyt tulee vaan kirjoitusta, kuvailua en ole jaksanut multasormisena harrastaa. Omistan sitten taimille oman postauksen. Olin viikonloppuna Kauppilan puutarhalla viininkasvatuskurssilla. Sinne suuntasin cabernet saugvinonint ja ciantit silmissä kiiluen, mutta piti vähän jarrutella, kun ei niitä pulloja sieltä köynnöksistä suoraan saakaan. Mikä pettymys. Ari Markkula, jolla on oma Omenakumpu-sivusto täynnä ihania myytäviä viiniköynnöksien ja hedelmäpuiden taimia, luennoi meille kahtena päivänä erittäin innostavasti aiheesta. Sopivanpaksuista rautalankaakin oli tarjolla tällaisille aloittelijoille. Mitenköhän sitä saisi tuon isännän innostumaan tästä harrastuksesta kanssa? Tuolla kursseillakin oli sellaisia kypsään ikään ehtineitä pariskuntia innoissaan supisemassa, mihin köynnöksiä aikovat laittaa...

Luennoilta ammensi hyvän starttipaketin viiniköynnöksen kasvatukseen ja aika optimistinen oli arvio onnistumisesta - vaikka suurin haaste on juuri säätilojen ja lämpötilan vaihtelu, jota ei juuri täällä tapahdu, eh eh. No, viinitarha on pitkän tähtäimen suunnitelma, mutta krantummat viiniköynnökset viihtyvät kasvarissa... pitänee arvioida, täytyykö tehdä maapenkkioptio kasvihuoneeseen, kun alunperin ajattelin ruukku/kaukalotarhaa.

Kevättä odotellessa...

Eilen raaputettiin vielä ennen kasvihuonetilausta Onnensanat-arpaa. Siinä oli sanat kissa, Juliaana (melkein kuin se kasvarimerkki) ja boa (kummipojan pehmolelu). Olisi luullut onnistavan, mutta ei kuitenkaan. Sitten olisi voinut vaikka tällaisen brittiläisen linnan tilata puutarhaan, indeed!

Sun, sun, sun, does it come?

Tässä minun lempparipoikieni musiikkia aurinkoisen taimientonkimis- ja ratsastuspäivän päätteeksi. Kyllä kolahtaa, it's been a long, cold lonely winter. 

Mutta Sun. Sillä on paljon merkityksiä. Yksi merkitys olisi kasvihuonemerkki, jollainen on meikäläiselle tulossa kotiin kun vähän törsäsin Netraudan alennusmyynnissä. Oioioioi, nyt ei malta olla, olo on kuin joulua odottaessa. Kasvari heti tännenyt!

Lupa odottaa, ainakin aurinkoa! 

(Joni, Pauli ja muut kun eivät kuitenkaan suvaitse tulla kyläilemään...)

Lunta tulvillaan... ja reps.

Olipa kerran kesä. Siis viime vuonna, sillä nyt näyttää Siperian tuulet puhaltelevan niin vahvasti, että voi olla, että kesä jää kokonaan väliin (!!!). Terassikin, joka on suurimman osan päivästä varjoisalla puolella (juu tiedetään, näppärä terassin paikka), on aivan luminen: saadaanpahan juhannusdrinksuihin jäitä siitä näppärästi sitten. Tämä krookus oli viime vuoden ensimmäinen ja ikuistettu 26.3.2012.

Tämä kuva ei liity nyt mihinkään vaan tuli vahingossa valittua napsiessani kuvia tähän postaukseen. Ajattelin sen kuitenkin jättää ellei muuta niin värikkäänä vertailukohtana talven valkoisuudelle ja harmaudelle. Alla näkyy taasen sama paikka, jossa tuo ylläoleva ensimmäinen krookus viime vuonna kukki... ei taida ehtiä nyt? Luvassa korkeintaan muutama kanin papana...

 

Talon kulmalla olivat samaisena päivänä jo tulppaanit villiintyneet kasvuun (alla). Aurinko lämmitti ja jos istui tulppaanien vieressä, pystyi melkein kuulemaan sen kasvuvauhdin samalla kun nautiskeli pikkuhiljaa vihertävästä nurmesta... Nyt samaisilla paikoilla on korkeintaan kissantassunjälkiä lumessa ja yksi myyränkolo. Kissat penteleet, eikö teidän pitäisi pitää tuollaiset tulppaanituholaiset jossain kaukana! No, myyräreppanakin kärsii varmaan kovasta talvesta, joten suotakoot hänelle yksi tulppaaninsipuli. Mutta vain yksi!

Jo niin aikaisin kuin 12.3.2012 oli lumiraja alkanut hyvää vauhtia vetäytymään ja jo puoli puutarhaa oli sula (vasemmalla). Kesän ja talven raja näkyi selvästi. Nyt on turha sellaisesta haikailla, kun tuo vasemmassa kuvassa oleva omppupuu on visusti oikeassa eilen otetussa kuvassa hangen ympäröimänä. Omenapuutkin pitäisi antaa jonkun ammattilaisen käsittelyyn, sen verran vahvaa parturointia kaipaavat.

Väliin pari kissakuvaa viemään huomiota tästä lumisesta tilanteesta. Tänään onneksi sain tehtyä oikean aurinkotankkauksen aamupäivällä maastoillessa heppakavereitten kanssa aurinkoisessa ja tyynessä säässä, sillä ensi viikoksi luvattiin lisää lunta, kylmää ja tuulta. Hiphei!

Mutta kyllä se aurinko lämmittääkin! Talon kulmalla on parhaimmillaan paisteessa ollut +26 astetta, mutta silti ilma on niin kylmä, että se ei näy lumen sulamisena. Eikä edes lumikelloista ole vielä havaintoa... Tästä lukemasta intoutuneena kyllä repsahdin pahasti, sillä ennen lauantain korismatsia ehdin käymään viereisessä puutarhassa. Virhe. Mukaan tarttui taas lisää pikkupetunioiden pikkutaimia petuniapuuta silmälläpitäen ja ihan heräteostoksena kolme jasmiinikoison taimea. Tänään pitäisi kylvää viimeisiä kylvöjä, joten näiden hankintojen myötä ja postissa pian tulevien ostosten myötä olen ihan tuhoon tuomittu näiden purkkien ja purnukoiden kanssa...

Vielä viimeisimpänä ja tärkeimpänä: Tänään hihkuin pihalla (kovaan) ääneen innoissani, kun huomasin, että viime vuonna hankkimani magnolia on kehitellyt pikkuisia silmuja (nuo nukkaiset tuossa kuvan keskellä). Oli niitä enemmänkin, mutta kuvaaminen oli hankalaa kameran kastuessa räystäästä tippuvaan veteen. Nyt jos joskus on lupa odottaa! Vähän kyllä pelkään, että kovat pakkaset vievät nuo innostuneet pikkusilmut, mutta täytyy pitää sormet, varpaat ja korvatkin ristissä, että säilyvät... Jos sitten joskus tuosta yksilöstä kasvaisi niin iso ja reipas, että kukkisi? 

Petuniamysteeri ja aurinkokylpyjä

Petuniat. Niin. Olen suhtautunut niihin kovasti neutraalisti, mitä nyt jokusen joskus napannut mukaan tarjouksesta. Nyt niitä kuitenkin on jostain syystä soluttautunut minun kesäkukka-arsenaaliini ihan huomaamatta.

Purppuroita pikkupetunioita tulossa kolmisen riviä - ihan vahingossa kylvin kaikki siemenet.

(Näiden selviämisestähän ei ole takuita)

Isommat ovat soluttautuneet junioritaimien viereen...

Ja jopa minun pelakuurivistööni, ihan huomaamatta.Tähän porukaan oli myös eräs kuninkaallinen sekaannus eksynyt: luulin ostavani Kronprinsesse Maryn, mutta vahinnossa olinkin napannut hätäpäissäni mukaan prinssi Nikolain!

Lisäksi ihan vastuuttomasti Kauppilan puutarhan tilaukseen eksyi mukaan (muistaakseni) viisi oranssin pikkupetunian taimea kaiken muun hömpötyksen lisäksi. Tästä petuniapaljoudesta hämmentyneenä surffasin kookkelin kuvahaulla vinkkejä, miten niitä ympäriinsä asettelisi sitten kesällä, jos hengissä selviävät... Eteen sattui petuniapuu! Ah, ihan syrän meinasi pakahtua, tahdontahdontahdon tällaisen meidän pihalle:

Kuva täältä.

Kyseessä ei siis varsinaisesti oikea puu vaan petuniaruukuista koottu ihastuttava kokonaisuus. Täältä löytyy siis kyseinen viritelmä "pinnan alta". Petunioiden kaveriksi voi tietysti laittaa muita riippuvia yksilöitä. Oivoivoi, näyttä netistä löytyvän enemmän ja vähemmän tee-se-itse-ohjeita tällaiselle, nyt on pakko ruveta sellaista askartelemaan....!

Peuraperhe oli lähtenyt viikonloppukävelylle. Porukasta yksi on jo edelle kirmannut.

Maalla on mukavaa näine kaikkine luontoelämyksineen, tämäkin kuvattu tuvan ikkunasta.

Kissatkin nauttivat auringosta ja ottavat aurinkokylpyjä...

Kylvyssä täytyy tietty pestä itsensä....

Vähän pseudokevättä helpottamaan värinkaipuuta. Ihan vahingossa nämäkin mukaan tarttuivat.

Toinen perhosorkideakin virittyy kukkaan.

Ylhäällä puussa saa auringonsäteet kiinni aikaisemmin. Pitääköhän itsekin kiivetä...

Nämä pähkämön kuivuneet kukkavarret ovat kyllä suosikkejani. Keräävät ihastuttavasti lumi- ja jäähilettä ja ovat malliltaan kuin pieniä kukkia itsessäänkin.

Vaikka kirpakkaa pakkasta pitelee öisin (aamulla meillä oli -18 astetta!) niin pienet vihreät antavat jo luvan odottaa kevättä ja kasvua... Niin, siis sitä kasvua, jota toivottavasti tulee. Talon lämpimimmällä kulmalla viime vuonna hätäpäissäni omien vanhojen malvojen siemenistä kylvämäni taimenreppana pilkistää jo vihreänä. 

Eräät eivät kuitenkaan saa (vielä) aurinkokylvyistä nauttia, nimittäin ruukkutulppaanit, jotka ovat näemmä lähteneet hyvään kasvuun vaikka reppanat saivatkin kylmää alkutalvesta... Nyt nautin juuri tästä hetkestä, sillä pian joudun näidenkin kanssa hätäilemään, että minne ihmeeseen ne lykkään, ettei niistä kasva vain pitkiä lieroja.

Kevätkevätkevätkevätkevätkevätkevät....!

Mennäkkö vaiko eikö mennä, siinäpä vasta pulma...

Kyllä se niin vaan on. 

Ihminen tarvitsee pelakuita. 

Arvon tässä aamukahvilla, että lähdenkö piipahtamaan Kauppilan puutarhassa, jossa on tänään pelargonia-päivät. Katselin sitten muutamia viime kesän kuvia edesmenneistä pelakuistani (R.I.P.), joten varmaan on pakko lähteä käväisemään. Olen tuon ekan kuvan perusteella niiiiin tyytyväinen, että muutaman dr. Ingridin hankin Plantagenista ja nyt polttelisi nuo erittäin kiitollisesti kukkivat tulppaanipelakuut. Ja ehkä vähän jotkut petuniat, enkelipelakuut, verenpisarat.....Stooooooop! 

Vielä kun saisi viritettyä johonkin sen talvetuspaikan, kun 

eivät näytä tykkäävän syväjäädytyksestä.