maanantai 19. marraskuuta 2012

Ulkoistettu puutarhanhoito ja tunnustus

Täällä taas pitkästä aikaa. Daalian mukulat kaikki homehtuneet, ulkona on harmaata ja synkkää (tosin nyt paistaa aurinko!).... 

No, on sitä positiivisia uutisiakin: ostin Lidlistä pari ludisiaa ja viime vuonna ostamani pukkaa innokkaasti kukkanuppuja, jotka ajoittuvat sopivasti joulunaikaan. Helpotti myös hirmuisesti, kun sain pihan perjantaina tallilta tullessani samassa energiapuuskassa siivottua viimeisistä nuutuneista kasveista. Meinasin heittää myös puskan juurelle unohtamani amarylliksen kompostiin, mutta kas, mukula on yllättävän napakka märkyydestä huolimatta ja juuret raikkaan vihreät ja terveen näköiset. Mahtaakohan innostua vai vaan homehtua, jos sisälle otan? Ja sitten on tämä tunnustuskin:

Kiitokset Cosmokselle Puutarhakaaos-blogista! Olen ollut hävettävän huono tarttumaan bloggailuun, kun kaikki aiheet liittyisivät joko kuraan, mutaan tai mädäntyneisiin kasveihin, kertakaikkinen päivänsäde olen siis osuvasti ollut... 




Tunnustuksessa tuli mukana muutama kysymys, joihin vastaukset alla:

Lempinumero: 21 (vanha jalkapallopelinumeroni)
Alkoholiton suosikkijuoma: aamuisin kahvi, syksyisin tee, muuten varmaan vesi
Lempieläin: kissa ja heppa
Facebook vai Twitter: FB, jopa liiaksi, kun koneella päivisin usein hommia teen
Intohimoni: Vaihtelee. Tulppaanit puutarhassa ja niiden odotus. Juuri nyt olen koukussa villasukkien kutomiseen (viimeksi puikot olleet kädessä kolmannella luokalla). Tässä toisaalta pitävät aina pintansa hyvä ruoka ja viini!
Suosikkiviikonpäivä: lauantai.
Suosikkikukka: Tällä hetkellä taitaa olla erilaiset tulppaanit ja daaliat. Pelakuutkin ovat listoilla. Toisaalta kaikki mikä suostuu kasvamaan puutarhassani ansaitsee kunniamaininnan!

Tunnustus pitäisi lähettää eteenpäin toisille bloggareille. Koska varmaan kaikki tuossa sivupalkissa olevat ovat tunnustuksen saaneet, niin kollektiivisesti haluan kaikille heille sen lähettää. Tosin vastata ei tarvitse, jos olet jo sen tehnyt.

Sitten siihen puutarhanhoitoon. Tämä Perhe Puutarha Bambit ry (tuttavallisesti PPB) oli taas vierailemassa omenapuittemme alla puutarhassa. Mahtavaa! Olen niiiiiiiiin laiska siivoamaan mätiä omenia pois (tänä vuonna pienellä omenasadolla myös luvattoman laiska = olematon laittamaan omppuja). Eli emo ja kaksi vasaa, todennäköisesti uros ja naaras. Opin juuri ympäristötietoa sijaistaessani, että peuraemo voi synnyttää 1-3 vasaa. Ovat pelkkää honkkelia jalkaa, mihin nuo koivet muka emon vatsassa ovat mahtuneet?!




Täytynee lähettää silti reklamaatio, koska olivat käyneet viime syksynä järsimässä luumupuutani, joka muutenkin kituu tuossa savipellolla... Justiinsa kun keväällä meinasin sen ylös kaivaa, pukkasi lehtiä sittenkin. Uhkailu toimii kasvien(kin) kohdalla. Tuossa ikkunalaudalla on kaksi keväällä saamaani tulilatvaa. Vaikka kukat ränsistyvät, niin yllättävän iloisesti pukkaavat lisää kasvustoa.















4 kommenttia:

  1. Jos ei ajattele bambipesueen luumupuun maistelutaipumusta, niin oikein söpöisiä eläimiä näyttävät olevan! Vanha sanonta kuuluu, että "ei bambi ikävän ihmisen pihalla käyskentele", joten hienoa, että voit katsella ja kuvata niitä ihan lähietäisyydeltä ikkunasta. Ja hyvä, että omenat maistuvat, tulevat nekin hyödynnetyksi.

    Meilläkin omenat ovat levänneet tasaisesti nurmikolla koko syksyn, yhden piirakan taisin sadosta tehdä. Mutta hyvin ovat tehneet kauppansa linnuille ja pikkujyrsijöille, joten ei harmita oma laiskuus.

    Tosi kiva on kuulla kuulumisiasi, vaikka harvakseltaankin! Kyllä näissä lajeissa (puutarhailu, bloggailu) saa taukoja pitää ilman huonoja viboja, ei mitään jaksa tehdä intensiivisesti kuukaudesta toiseen. Ja mieluusti ihailemme villasukkaa ja viinilasia, jos niistä joskus postata aiot :)

    VastaaPoista
  2. Taidatte kumpikin olla kertakaikkisen sekavia ja aurinkoterapian tarpeessa.... :D Jepjep, blogimatka metsästämään lisää Lianoita Thaimaan rannoille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekavuutta en osaa itse arvioida, mutta aurinkoterapia kelpaisi kyllä :) Oivoi, pääsisikin trooppisille rannoille, sissus siunakkoon! Paitsi että keho on epärantakunnossa, hah. Pitäisi viilettää (iso) kaftaani päällä koko reissu, etteivät valaat luulisi sukulaisekseen.

      Poista