keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Sosiaalisesti konstruoituja tomaatteja ja muuta mukavaa

Otsikosta päätellen avasin tänään taas G-alkuisen, jo edesmenneen projektin kannet. Ja kah, taas muistui mieleen, että niinhän se meni, todellisuutta konstruoidaan sosiaalisesti ja tulkiten ympäristöä, eikä absoluuttisen objektiivista todellisuutta ole olemassakaan... siitä se idea sitten lähti, kyllähän tarhurinkin todellisuuskäsitys on hieman eriävä muiden havainnoimasta todellisuudesta.



 Miltä taimi todella näyttää...


Innokkasta ja taidotonta kotipuutarhuria (= lue minua) kuvailevista adjektiiveista usein omasta mielestäni tuo ensin mainittu on se olennaisin. Joskus kyllä jälkimmäinen pukkaa päälle vahvasti, tosin itse en sitä tietenkään tajua.




Miten tarhuri taimen näkee

Ikkunalaudallani kasvavat tomaatit ovat tietysti omasta mielestäni hyvin personifioituja (kutsutaan "häneksi") ja ne chillailevat hyvillä mielin auringossa omaten potentiaalin valtavalle tomaattisadolle (olen tainutkin joskus tästä todellisuuden erilaisesta tulkinnasta ennenkin mainita).

Noh, "todellisuudessa" tällaisia kummallisia kuningasajatuksia tulee ajellessa kotiin neljän ruuhkassa popcornia kuunnellen. Tuo ylempi taimi koki pienen työtapaturman laittaessani multaa lisää sen juurelle. Uskon kuitenkin vakaasti tomaattien uusiutumiskykyyn ja siihen, että se tuosta vähitellen virkistyy kasvattaessaan juuria. On siis jo nyt virkistynyt siitä, mitä oli pari päivää sitten. Muut taimet ovatkin enemmän ja vähemmän honteloita ruipeloita, vaikka ovat saaneet Vettä, Ravinteita ja lisää Multaa (se tärkein, eli kunnonValo puuttuu...).







Ja lopuksi pakollinen tulppaaninseuranta. Tänään en päässyt edes sisälle saakka töistä tultuani kun jo kiersin takapihalle näitä kyttäämään. Kai tuo lasketaan jo kukinnaksi?










Liljatulppaanitkin aloittelevat kohta.






Pinkkinä hohtava van Ejk.










Minä 2 - liljakukot 0




7 kommenttia:

  1. Iik, miten ihanan värinen tulppaani tuo ensimmäinen, josta on lähikuvakin. Et sattuisi muistamaan, mikä on ao. lajikkeen nimi?

    VastaaPoista
  2. *rapistelee muistiinpanojaan* Tuota tulppaania/neja on aika maanisesti tullut tosiaan seurattua, on ensimmäinen kerrottu lajikkeeni pian täydessä kukassa. Pitäisi olla Viherpeukaloilta ostettu, olisiko Blue Diamond? Ja kyllä, on aikas upean värinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun jaksoit nähdä vaivaa vastataksesi. Luulin kerran ostaneeni hollantilaisilta myyjiltä messuilta sitä lajiketta, mutta lopulta ne tulppaanit olivat kyllä ihan muun sävyisiä ja petyin, kun sipulit olivatkin jotain muuta kuin luvattua. Jospa koitan nyt uudestaan ensi syksynä saada tuota ihan oikeaa Blue Diamondia.

      Poista
  3. Todella hassu tomaatti näkemys... =) Kaunis tulppaani! Kämppa på- noita liljakukkoja vastaan!

    VastaaPoista
  4. Juu, kaikkea sitä väsyneenä keksii, mutta kyllä minä tosiaankin visioin valtavia tomaattisatoja noista reppanoista ruipeloista :)

    VastaaPoista
  5. Heh heh heh, mainio johdanto tomaattitarhurin sielunelämään! Mahtava tarina, nautin suuresti :D

    Tomsku(i)sta tulee varmasti upeita ja pulppuavasatoisia. Ja tulppaanit ovat tosi komeita, tuo kerrannainen on ihan silmämagneetti.

    Ja sos tuo hillittömän suloinen kissa vahtii noin tarkasti, niin liljakukko ei tule sataa metriä lähemmäksi teidän pihaa. No worries, just pure happiness ahead.

    VastaaPoista
  6. Ja sana "sos" piti olla "jos". SOS huutavat ainoastaan ne liljakukkoset.

    VastaaPoista