Nämä sipulixit ovat kyllä kovin ristiriitaista katseltavaa... toisaalta niitä odottaa innoissaan kuin joulua, ne tuovat kevään ja ihanaa katseltavaa. Toisaalta taasen ne muistuttavat syksystä, jolloin haluaa/pitää lisää maahan upottaa ja siitä ei ole enää se T-vuodenaika kaukana. Sopivissa määrin itseään on hyvä muistuttaa T:stä, sillä se korostaa vielä kesästä nauttimista, mutta kohtuuttomuuksiin ei kannata mennä. Tässä vielä vähän kuvakavalkaadia yksilöistäni, jotka pihallani asustavat. Osa kuvista otettu eilen auringossa ja osa juuri äsken aamutakkipuutarhakierroksella kaffekuppi toisessa kädessä ja sateen alkaessa ropista.
Eilisen tuulen tuivertamia auringonpalvojia (edelleen) keskeneräisessä takapihan penkissä.
Papukaijatulppaani? Shanghai-ehkäjotain?
Jonkun Kiina-teemaisen hankin, mutta jos hän on hän, niin piti kai paljon tummempi olla. Mutta ei haittaa, vaaleanpunainen on pop.
Blue diamond & Friends.
Viime vuonna näitä piti odottaa, odottaa ja vielä kerran odottaa. Nyt tänä keväänä he ottivat helteen myötä ihan hirvittävän spurtin ja pelkään, että menevät ihan ohi, kun ovat niin nopeita kukoistamaan! Missä on minun tuolini (ja se hyvä keli), jotta voin istua tähän ja vain katsella?
Maanis-depressiivinen tulppaanilajike nimeltä Jane Doe. Siis en todellakaan taas muista, mikä on... irtolaarista hullun kiilto silmissä sipuleita kuin irtokarkkeja haaliessa ensimmäinen asia ei ole nimi, johon keskittyy. No, on ne jossain ylhäällä.
Sitten tämä rimpsureunainen kokeilu. Eilen oli auki enemmän ja näemmä tummenee kukinnan edetessä, mutta täytyy sanoa, että ei ihan ole minun juttuni tämä...
Nimetön ja vieressään iki-ihana Angeligue. Taitaa olla suosikkini herkkyydessään.
Tämä on äitini kautta rantautunut. Alkuperästään huolimatta täytyy sanoa, että tämä liekinomainen yhdistelmä ei ole ehkä minua varten, olen ennemmin tuollainen Angeligue-herkkis.
Viimevuotiset liljatulppaanit, pari jaksaa jatkaa tänä vuonna uudelle kierrokselle. Pian avautuvat ihastuttaviksi liljoiksi (Mistä tulikin mieleen, että taas vilisee penkit niitä liljakukkoja, mutta ei ole vaan saanut aikaiseksi talloa niitä...)
Oih.
Ja toinen.
Joku narsissikin innostuu tuolta kukkimaan.
Ja takapihan penkissä odotti myös ylläripylläri. Violetin teemavärin joukkoon oli soluttautunut keltainen tavistulppaani! Ihan kiva sinänsä, mutta en kyllä varmasti tuollaista ole maahan jemmannut (ei ole lempparivärini laisinkaan). Oletettavasti jossain on käynyt sekaannus tai sitten tosiaan irtomyynnistä haalimiini tulppaaneihin oli vahingossa eksynyt tuollainen yksilö. No, töröttäkööt siinä.
Onko muuten kellään ideaa helppohoitoisesta, suht näyttävästä ja korkeasta (mielellään 0,5-1m parhaimmillaan?!) perennasta jossain vaaleanpunaisen tms. väreissä? Pitäisi tuonne takapihan penkin taustakasviksi - siis joksikin muuksi kuin se vietävän juhannusruusu, joka odottaa edelleen ylöskaivuuta muun rikkaruohosekamelskan kanssa - saada joku kiva kun messuhankintani ei näytä lähtevän kasvuun...
Tämä ehkä suosikkikokonaisuuteni, lisäksi nousemassa lisää Angeligueta näiden kavereiksi.
Palloesikot ovat sitten herttaisia.
Ensimmäinen patjarikkokin kukkii.
Ruoho kasvaa justiinsa siellä missä ei pitäisi (olen todennut, että taistelu on suhteellisen turhaa...) ja tuosta patjarikon vierestä en raaski ottaa tuota lemmikkiä pois kun ovat kukkiessaan niin suloinen yhdistelmä. Penkkien rajaaminen on mielestäni aina murheenkryyni...
Sungold-tomaattien kanssa sovelsin eilen shokkitaktiikkaa. Ulos vaan tuuleen ja tuiskuun (olisi juu voinut tuossa aiemmin vähätuulisempina päivinä tietty totuttaa) uusiin saaveihin talon seinustalle lasien alle (nimim. "kasvihuonetta odotellessa"). Tuijasuoja oli varjostamassa pahimmalta paahteelta. Hengissä selvisivät ja näyttävät olevan ihan mielissäänkin uudesta asuinsijastaan. Vielä olisi kuusi Tiny Timiä odottamassa uutta kotia...
Puutarhuroinnissa meikäläisen touhut tuppaavat olemaan pientä näpertelyä ja kukkien ripottelemista sinne tänne ilman suurempaa pelisilmää. Sen sijaan, että pistäisin suuret linjat kuntoon, olen keskittynyt muun muassa kasvattamieni ja pistokkaina ostamieni kesäkukkien purkittamiseen. Tässä toivottavasti päivänsini ja elämänlanka innostuvat kiemurtelemaan portaita taivaisiin ja siemenistäni kasvattamat pelakuut tulevat isoiksi ja vahvoiksi. Paikka on ainakin aurinkoisin koko läänillä.
Ja vihdoin suvaitsi ihka ensimmäinen kasvattamani orvokki kukkia! Hän on sinisempi kuin kuvassa, mutta on selvästi nauttinut ulko-olosuhteista. Täytynee virittää ensi kevääksi joku viileämpi paikka taimien kasvaa ja vahvistua. Plantsusta tarttui vähän varjoisemmalle sisäänäkäynnillemme (siis niitä on tasan vaan se yksi) länsisiiven (=kuistin) edustalle tällaisia pelakuita. Ihan peruskamaa, mutta varjoisan paikan takia en viitsinyt omia pieniä sinttejä siihen laittaa. On se kumma, että noihin itse siemenestä kasvattaneisiin (alla) kiintyy ihan selkeästi paljon enemmän kuin ostettuihin, vaikka ovatkin ihan rääpäleitä vielä...
Ja tässä tätä kesäkukkaripottelua vielä. Yksittäisten kukkien kuvaaminen antaa aina todella idylisen ja ihanan kuvan pihasta, mutta on tämä kyllä niin sekava hävityksenkauhistus voikukkamerineen, ettei paremmasta väliä. Kokosin purkkeihin ja purnukoihin lähes kaikki kesäkukkani tuohon oven edustalle, koska tahdon ne siitä usein nähdä. Sekavaa, sekavaa ja vielä kerran sekavaa, mutta toivottavasti kukkivat. Jotenkin joskus tuntuu, että tämä avara etupiha ja takapiha, joka aukeaa pellolle, ovat vähän hankalia, kun ei saa aikaiseksi sellaisia pieniä "soppeja" vaan yksittäiset ruukut näyttävät aina ihan orvoilta. Tässä nyt vaan on rivistö orpoja!
Jahas, ja nurmikon leikkuu olisi edessä...?
Ihanan kukkaisa postaus! Kyllä minullakin pieni ilon kello soitti sydämessä, kun tammikuussa kylvämäni jättiverbenat ovat nyt hyvässä taimikasvussa. Vaivannäön palkka huipentuu tietysti siihen, jos ne vielä saa kukkimaan, kuten sinä orvokkisi. Itsekin kokeilin ekaa kertaa orvokin kasvattamista siemenestä, neljä tainta olen nyt istuttanut maahan mökille. Pidän peukkuja, että edes yksi niistä jaksaisi kukkia tänä kesänä. Ovat sellaista "kerrottua" lajia.
VastaaPoistaOi, kerrottuja orvokkeja? Minkätyyppisiä tarkoitat? *suunnittelee taas lisää kylvettävää ensi kevääksi* Sitä aina vaan oppii uutta tässä puutarhamaailmassa ja huomaa olevansa noviisi... Ja kyllä, mikä olisikaan kivempaa kuin se, että saa oman "tekeleen" kukkimaan! Kasvun iloa ja jättiverbenan kukkia sinne :)
PoistaKas, ja minusta sinun ripsureuna on ihan kiinnostavan ja pirteän näköinen yksilö. Näin ne maut vaihtelee puutarhaajienkin kesken. Kauniita ovat kyllä kaikki.
VastaaPoistaVaaleanpunainen taustaperenna minun puutarhassani = harmaamalvikki. Leviää kyllä, mutta on silti niin mehevän ihana väriyhdistelmä vaaleanpunaisine kukkineen ja heleän vihreine lehtineen. Rauhallisempaa mallia voisi olla vaikka rantakukka (ei pärjää kuivassa) tai punatähkä (ei pärjää kosteassa), ja jos sen ei tarvitse olla vaaleanpunainen, tummakurjenpolvi voisi olla sopivan korkuinen. Kelloissa on korkeitakin, ja... ööö... tulisikohan vielä mieleen joku... nyt ei irronnut enempää.
Juu, onhan tuo ripsureunainen persoonallinen ja ihan pirtsakka, mutta jotain epä(/yli?)luonnollista siinä on... Mutta ehkä tarvitsee vähän totuttelua? Ja eipä siinä mitään, en halua krantulta kuulostaa, koska kaikki kukat on hyvä juttu!
PoistaKiitos perennavinkeistä! Maailma on täynnä ihastuttavia kasveja, kunhan saisi niille penkit perustettua ja niitä haalittua... Harmaamalvikkia meillä mitä todennäköisimmin kasvaa ikivanhana istutuksena navetan seinustalla. On siinä monet vuodet tyytyväisenä kasvanut isoiksi ryhmiksi heinän seasta. Tosin kahtena viime vuonna niihin on iskenyt sellainen inhottava vihreä matonen, joka suurina armeijoina kaluaa kaikki lehdet! Että ei ole malvan kukintoja näkynyt... :(
No wau! Onpa sulla hurmaavia tulppaaneja muikeat määrät. Ottaisin kaikki, rimpsuisenkin ilman muuta. Ja keskelle liiloja lyöttäytynyt keltainen on NIIN symppis, aivan aplodien arvoinen veto :)
VastaaPoistaOrvokkisi on i-ha-na, niin reippaan oloinen ja huiman sininen. Ja se on just niin esimerkiksi pelargonien kanssa, että oma laiha rimpula on niin paljon tärkeämpi kuin se in cognito rautakauppayksilö. Ei ole historiaa hällä, ei yhteisiä kokemuksia.
Tulee hieno näky, kun köynnökset kipuavat tikapuita pitkin taivaaseen. Niin, ja lasin takana karaiseminen on loistoidea, taimet saavat hiukan tuulta, mutta pysyvät lämpiminä.
Mitä mää nyt tähän loppukaneetiksi sanon? Oli tosi kivaa nähdä kiinnostavia kuvia ja lukea tarinat niiden taustalla. Tuli ihan semmoinen "We are the world" -olo, että tässä me vaan jaetaan hyviä asioita toisillemme, niin kuin ihmiskunnan kuuluisi hyvää jakaa. Snif. (Ei, en tietääkseni ole syönyt Rainbow-hulluruohokasviksia.)
Heheh, muikeat määrät: siis muutama kutakin! Ja kyllä, tuo keltainen on kertakaikkinen individualisti tuolla kaiken violetin keskellä. Pisteet sille siis! Ja kuten tuossa yllä jo totesin, vaikka joku on enemmän ja joku vähemmän mieleen, niin kyllä kaikki kukat on kivoja:)
VastaaPoistaKyllä, toivottavasti köynnökset kasvaa ja "omat" kukat kukkii... vähän raastaa mieltä tuo sade tänään, olisi paljon sellaisia pitää-verbin konditionaalimuotohommia. Esimerkiksi haaveilen kasvilavasta, mutta ensin pitää saada se kasvihuone pystyyn, jotta saisi lavan perustettua, mutta voikin olla, että siihen tulee mansikkarivi... ja kaikki on kiinni kaikesta sekä siitä, että sataa ja ettei ehdi. Mutta oma kotiorjamieheni jääkin opettajanhommista kesälomalle, joten valjastan sen maanmuokkaustehtäviin!
Nyt lähti sytkärit esille ja heilumaan päässä soivan We are the worldin tahtiin... missähän minun sytkärini on? Kah, ei sellaista taida ollakaan, joten tyydyn sonnustautumaan kumisaappaisiin ja sadetakkiin ja tekemään pikkiriikkisen pihakierroksen ennen kuin istun sorvin ääreen eli raapustamaan gradua.
Kotiorja on tärkeä resurssi. Meillä valmistaudutaan ensi viikonlopun yo-juhliin; käytännössä se tarkoittaa aikataulujaan itse hallinnoivan miehen irtiottoa työstä ja kaiken-kuntoon-laittamista ensi viikolla. Pystyin ottamaan yhden vapaapäivän, siinä ehdin ehkä jotenkuten pehmitellä ja rapsutella itseni ihmismäiseen, ehkä jopa juhlavaiseen ulkoasuun. Ilman kotiorjaa en pystyisi siihen.
PoistaGraduntekoa, wau! Ensin tuli mieleen toivottaa taustamusiikiksi Eye of the tigeriä sen adrenalisoivan efektin takia, mutta sitten muistin, etten itsekään pysty kuuntelemaan keskittyessä mitään, missä on mukaansatempava rytmi tai tutut sanat tai edes ymmärrettävää kieltä. Klassinen toimii hyvin, kunhan välttää Vivaldin Neljää vuodenaikaa. Alkaa hyräilyttää.
Hyvää sorvia ja rentouttavia välikierroksia puutarhassa!
Kyllä! Ja kun kotiorjalla on vielä rouhea jyrsin, niin ei asiat voisi ehkä paremmin olla :) On ne korvaamattomia nuo orjat.
PoistaTeillä siis on kotosalla joku tuore ylioppilas? Onnittelut sinne, mahtaa olla mukava syy kuoriutua ulos multakerroksesta ja juhlistaa valmistunutta! Oi niitä aikoja...
Täällä tosiaan yritys hyvä kymmenen pakertaa gradua vol.2, mutta vähän veri vetäisi tuonne pihalle tonkimaan. Ei tämä niin hohdokasta ole yrittää työttömänä opiskelijana vältellä live- ja nettikasvikauppoja (eilen hairahdin taas kahdesti...), mutta kokeilkaamme Mozartia vauhdittamaan tekemistä, valmistumista ja joskus palkkatyötä - on kuulema hyvää aivoille!