Ai että ihanaa. Miten muka näin voi sanoa lokakuussa, kun kaikki on vaan kuolemaan päin (kasvit siis)? Mielestäni silti voi sanoa niin, jos aurinko hemmottelee kuten nyt sunnuntaina, saa viettää aikaa ulkona ja sateen sattuessa, kuten lauantaina, voi rientää tyhjentämään puutarhakaupat kukkasipuleista ale-hintaan! Pihaa toki pitäisi siivota (ja kämppää kanssa), mutta nyt kun vielä pihalla näkee nenäänsä pidemmälle ennen puolen vuoden kaamosta, niin pitää nauttia luonnosta. Eipä täällä oikea kaamos tietysti ole, mutta siltä se vähän tuntuu välillä... Tässä postauksessa tulee nyt asiaa enemmän ja vähemmän sekä aiheen vierestä ja todella kaukaa siitä.
Syksyn riemuihin kuuluu myös hyvin kirjava ja väriä vaihtava lattia. Usemmiten lattia saa elegantin savenharmaan sävyn. Yläkuvassa tallustavat 2/4 kissaa keräilemässä peukalonpäänkokoisia savipaakkuja tassuihinsa, joita on kiva ripotella pitkin huushollia tai vaihtoehtoisesti ravistella niin, että esimerkiksi valkoiset keittiön kaapit näyttävät savikonekiväärillä ammutuilta. Alla sateisen lauantai-illan edesauttama Olu-kissan taidonnäyte. Kattimatikaiset saavat siis ulkoilla päivisin ja yöksi ne haalitaan sisään. Joten hyvä että Olu tuli sisälle, huono, että emäntä on laiska jälkiä siivoamaan... varsinkin, kun tätä ennen juuri imuroin ja pesin lattiat, mikä on harvinaista herkkua meillä.
Pimeyden hiipimisen huomaa myös harrastuksista. Jos menen iltaisin ratsastamaan, yritän ajoittaa sen ennen Assi-hepan iltapöperöitä. Viime viikolla alkoi olla jo sellainen hämäryys ja lopulta pimeys, että tarvittiin jo valoja kentälle. Pian niitä valoja tarvitaan varmaan jo kello neljä, mutta sitten voi nyhvätä kotosalla kynttilöiden valossa...
Koska tulee syksy, vilpoisa ja tekee mieli olla vähän enemmän sisällä kun tuulee ja tuiskuaa, kuten lauantai-iltana, on aika hyvän ruoan. Tai mitä minä huijaamaan, ei hyvä ruoka mitään syitä tarvitse! Pitkästä aikaa kokkailtiin yhdessä ihan rauhassa ja vielä puoliskon aloitteesta. Lasagne alla casa eli meidän omaa aurinkokuivatuilla tomaateilla ja ilmakuivatulla kinkulla tuunattua erinomaisenmahtavanupeanmaukasta lasagnea. Kyllä kelpasi tuulen ujellusta kuunnella ihan rauhassa lämpimän pastalautasen ääressä odotellessa kissoja sisälle sotkemaan...
Sunnuntai valkenikin sitten upeana. Koska jääkaapissa oli
tämän reseptin mukaan tehty leipätaikina odottelemassa, viivästyi vähän aamustartti. Toisaalta, ei voi pistää pahitteeksi myöskään laiskaa sunnuntaiaamua... no, veri veti pihalle ja päätimme lähteä nauttimaan auringosta ja luonnosta pitkään suunnittelemallemme ulkoilureitistölle Raisioon. Suoraan sanottuna en ole ihan varma, mikä reitin virallinen nimi on, sillä me lähdimme sinne First Finnish Trailin perässä eli ensimmäisen suomalaisen geokätköpolun suoritus mielessä (tai oikeastaan puolikkaan, sillä koko reitti oli lähes 30km). Ulkoilureitistölle pääsee esimerkiksi Kerttulan liikuntakeskuksesta. Suosittelen reittiä kaikille lähistöllä asusteleville, oli todella upeaa ja vaihtelevaa maastoa sekä hyvät polut!
Olen varmaan muutamaan otteeseen geokätköilyn (tuttavallisemmin kätköilyn tai Keski-Suomessa kekkoilun) maininnut. Mitä ihmettä se sitten on? Ajattelin tässä nyt tiiviisti sen esitellä, sillä voisin kuvitella puutarhaihmisille sopivan, sillä kätköillessä tulee paljon liikuttua luonnossa (kaupunkikätköjäkin tietty on). Yksinkertaisesti kyse on siis geokätköilijöiksi kirjautuneiden piilottamista kätköistä, joissa on usein logikirja ja kynä, ja joita muut kätköilijät etsivät koordinaattien avulla. Kun kätkö löytyy esim. gps-laitetta tai puhelimen sovellusta käyttäen, kirjataan siihen oma nimimerkki ja käydään geokätkösivustolla loggaamassa kätkö löytyneeksi.
Kätköjä on isoja purkkeja ja pikkurillinpään kokoisia micro-purkkeja, helppoja ja vaikeita, vaikeissa ja vähemmän vaikeissa paikoissa. Yllä muun muassa vähän vaivannäköä vaativa kätköpaikka, mutta joskus pääsee asvalttitietä ihan suoraan purkille sen enempää pinnistelemättä. Kätköt voivat olla myös helppoja löytää, mutta kinkkisiä avata, kuten alla. Usein kuitenkin on kyse jostain peruspakasterasiasta. Kätköissä voi olla myös vaihdokkiesineitä, jotka varsinkin lapsia ilahduttavat: eli mukaan voi ottaa jonkun kinderyllätysmäisen tavaran ja laittaa toisen tilalle. Geokolikoita tai travelbugeja, joissa kummassakin on koodi, ei saa ottaa omaksi: ne on tehty kulkemaan kätköstä toiseen ja usealla on joku tietty tehtävä, esimerkiksi kulkea vaikka New Yorkista Pariisiin, maailmanympäri, kätköissä meren rannalla tai ylipäätänsä mahdollisimman monissa kätköissä.
Kaikki voivat siis tehdä kätköjä, jotka usein esittelevät jonkun mielenkiintoisen tai hienon paikan. Itsekin olemme niin Suomessa kuin ulkomailla löytäneet todella upeita paikkoija, joissa ei olisi muuten tullut käytyä. Viralliset geokätköilysivustot löytyvät
täältä ja suomeksi
täältä. Kartta, jossa maailman kätköt näkyvät, sijaitsee
täällä. Harrastus on ilmaista, tosin premium membershipin voi ostaa, jos innostuu. Itse käytämme kätköilyssä Android-pohjaista ilmaista cgeo-sovellusta, mutta vastaava löytyy muillekin käyttiksille ja gps-laitteellakin menee mainiosti. Joten siitä vain kokeilemaan, soveltuu lapsille, lapsenmielisille ja erinomaisesti aikuisille!
Ps. Ideana on toimia tietysti mahdollisimman huomaamattomasti ja olla paljastamatta kätköjä ulkopuolisille. Usein kuitenkin käy niin, että joutuu vähän hassuista paikoista katselemaan ja kyykistelemään yms. Eli jos näätte jotain oudosti käyttäytyviä rännien takuuksia hipelöiviä tai kivien alle kurkkivia ihmisiä, ovat he varmaan kätköilijöitä. Ja nyt tosiaan vähän teillekin paljastin tätä häröilyn syvintä olemusta...
Ja takaisin maanpinnalle kätköuniversumista....
Kätköpolulla meni 6,5 tuntia upeassa kelissä, 58 kätköä haalien. Polku on siis tehty niin, että siinä on helppoja kätköjä noin 150-200 metrin välein. Kameraan tarttui puolestaan mukaan mäntyjä. Ylläoleva on ratkaissut kuolleen latvan ongelman kasvattaen uuden oksasta. Alla taas erilaista kaarevaa tapausta.
Ilta-aurinko alkoi meitä häikäistä kun oli vielä matkaa kiitettävästi jäljellä. Vähän jänskätti, meneekö ihan pimeässä hortoiluksi... ei mennyt.
Lehmiäkin matkanvarrella tavattiin. Tässä yksi ottamassa vähän drinksua Ruskonjoesta.
Kätköilyuramme 400. kätkön kohdalla oli taivaskin kovasti komea. Jalat kiitti reippailusta ja mieli oli kovasti kepeä, kun oli saanut keuhkokaupalla ahmittua raikasta syysilmaa.
Kotiin saavuttiin uupuneina mutta onnellisina. Nyt on jo voimat sen verran palautuneet, että voisi pihahommiin siirtyä. Istutusta odottaa allaolevat erilaiset sipulit, joita haalin innoissani (kuva jostain syystä väärinpäin)... vähän lähti mopo käsistä, varsinkin Pirilän kukkatalon irtosipulimyynnissä. Olo oli kuin karkkikaupassa, kun sai itse annostella ihanat sipulit paperipusseihin!
Toisaalta kyllä vähän vielä ramasee... ja pihahommien jälkeen vielä enemmän varmasti. Luulenpa siis, että jossain vaiheessa on otettava mallia meidän Wiiru-kissasta, joka on torkkuasentojen mestari. Hänellä on myös erinomainen lähestyminen ruoka-nokoset-yhdistelmään: miksi sitä siirtyisi kauemmas ruokakepoista nukkumaan?!
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin mukavaa alkanutta viikkoa!
