Syysviikonloppufiiliksissä kätköillen

Ai että ihanaa. Miten muka näin voi sanoa lokakuussa, kun kaikki on vaan kuolemaan päin (kasvit siis)? Mielestäni silti voi sanoa niin, jos aurinko hemmottelee kuten nyt sunnuntaina, saa viettää aikaa ulkona ja sateen sattuessa, kuten lauantaina, voi rientää tyhjentämään puutarhakaupat kukkasipuleista ale-hintaan! Pihaa toki pitäisi siivota (ja kämppää kanssa), mutta nyt kun vielä pihalla näkee nenäänsä pidemmälle ennen puolen vuoden kaamosta, niin pitää nauttia luonnosta. Eipä täällä oikea kaamos tietysti ole, mutta siltä se vähän tuntuu välillä... Tässä postauksessa tulee nyt asiaa enemmän ja vähemmän sekä aiheen vierestä ja todella kaukaa siitä. 

Syksyn riemuihin kuuluu myös hyvin kirjava ja väriä vaihtava lattia. Usemmiten lattia saa elegantin savenharmaan sävyn. Yläkuvassa tallustavat 2/4 kissaa keräilemässä peukalonpäänkokoisia savipaakkuja tassuihinsa, joita on kiva ripotella pitkin huushollia tai vaihtoehtoisesti ravistella niin, että esimerkiksi valkoiset keittiön kaapit näyttävät savikonekiväärillä ammutuilta. Alla sateisen lauantai-illan edesauttama Olu-kissan taidonnäyte. Kattimatikaiset saavat siis ulkoilla päivisin ja yöksi ne haalitaan sisään. Joten hyvä että Olu tuli sisälle, huono, että emäntä on laiska jälkiä siivoamaan... varsinkin, kun tätä ennen juuri imuroin ja pesin lattiat, mikä on harvinaista herkkua meillä.

Pimeyden hiipimisen huomaa myös harrastuksista. Jos menen iltaisin ratsastamaan, yritän ajoittaa sen ennen Assi-hepan iltapöperöitä. Viime viikolla alkoi olla jo sellainen hämäryys ja lopulta pimeys, että tarvittiin jo valoja kentälle. Pian niitä valoja tarvitaan varmaan jo kello neljä, mutta sitten voi nyhvätä kotosalla kynttilöiden valossa... 

Koska tulee syksy, vilpoisa ja tekee mieli olla vähän enemmän sisällä kun tuulee ja tuiskuaa, kuten lauantai-iltana, on aika hyvän ruoan. Tai mitä minä huijaamaan, ei hyvä ruoka mitään syitä tarvitse! Pitkästä aikaa kokkailtiin yhdessä ihan rauhassa ja vielä puoliskon aloitteesta. Lasagne alla casa eli meidän omaa aurinkokuivatuilla tomaateilla ja ilmakuivatulla kinkulla tuunattua erinomaisenmahtavanupeanmaukasta lasagnea. Kyllä kelpasi tuulen ujellusta kuunnella ihan rauhassa lämpimän pastalautasen ääressä odotellessa kissoja sisälle sotkemaan...

Sunnuntai valkenikin sitten upeana. Koska jääkaapissa oli tämän reseptin mukaan tehty leipätaikina odottelemassa, viivästyi vähän aamustartti. Toisaalta, ei voi pistää pahitteeksi myöskään laiskaa sunnuntaiaamua... no, veri veti pihalle ja päätimme lähteä nauttimaan auringosta ja luonnosta pitkään suunnittelemallemme ulkoilureitistölle Raisioon. Suoraan sanottuna en ole ihan varma, mikä reitin virallinen nimi on, sillä me lähdimme sinne First Finnish Trailin perässä eli ensimmäisen suomalaisen geokätköpolun suoritus mielessä (tai oikeastaan puolikkaan, sillä koko reitti oli lähes 30km). Ulkoilureitistölle pääsee esimerkiksi Kerttulan liikuntakeskuksesta. Suosittelen reittiä kaikille lähistöllä asusteleville, oli todella upeaa ja vaihtelevaa maastoa sekä hyvät polut!

Olen varmaan muutamaan otteeseen geokätköilyn (tuttavallisemmin kätköilyn tai Keski-Suomessa kekkoilun) maininnut. Mitä ihmettä se sitten on? Ajattelin tässä nyt tiiviisti sen esitellä, sillä voisin kuvitella puutarhaihmisille sopivan, sillä kätköillessä tulee paljon liikuttua luonnossa (kaupunkikätköjäkin tietty on). Yksinkertaisesti kyse on siis geokätköilijöiksi kirjautuneiden piilottamista kätköistä, joissa on usein logikirja ja kynä, ja joita muut kätköilijät etsivät koordinaattien avulla. Kun kätkö löytyy esim. gps-laitetta tai puhelimen sovellusta käyttäen, kirjataan siihen oma nimimerkki ja käydään geokätkösivustolla loggaamassa kätkö löytyneeksi. 

Kätköjä on isoja purkkeja ja pikkurillinpään kokoisia micro-purkkeja, helppoja ja vaikeita, vaikeissa ja vähemmän vaikeissa paikoissa. Yllä muun muassa vähän vaivannäköä vaativa kätköpaikka, mutta joskus pääsee asvalttitietä ihan suoraan purkille sen enempää pinnistelemättä. Kätköt voivat olla myös helppoja löytää, mutta kinkkisiä avata, kuten alla. Usein kuitenkin on kyse jostain peruspakasterasiasta. Kätköissä voi olla myös vaihdokkiesineitä, jotka varsinkin lapsia ilahduttavat: eli mukaan voi ottaa jonkun kinderyllätysmäisen tavaran ja laittaa toisen tilalle. Geokolikoita tai travelbugeja, joissa kummassakin on koodi, ei saa ottaa omaksi: ne on tehty kulkemaan kätköstä toiseen ja usealla on joku tietty tehtävä, esimerkiksi kulkea vaikka New Yorkista Pariisiin, maailmanympäri, kätköissä meren rannalla tai ylipäätänsä mahdollisimman monissa kätköissä.

Kaikki voivat siis tehdä kätköjä, jotka usein esittelevät jonkun mielenkiintoisen tai hienon paikan. Itsekin olemme niin Suomessa kuin ulkomailla löytäneet todella upeita paikkoija, joissa ei olisi muuten tullut käytyä. Viralliset geokätköilysivustot löytyvät täältä ja suomeksi täältä. Kartta, jossa maailman kätköt näkyvät, sijaitsee täällä. Harrastus on ilmaista, tosin premium membershipin voi ostaa, jos innostuu. Itse käytämme kätköilyssä Android-pohjaista ilmaista cgeo-sovellusta, mutta vastaava löytyy muillekin käyttiksille ja gps-laitteellakin menee mainiosti. Joten siitä vain kokeilemaan, soveltuu lapsille, lapsenmielisille ja erinomaisesti aikuisille! 

Ps. Ideana on toimia tietysti mahdollisimman huomaamattomasti ja olla paljastamatta kätköjä ulkopuolisille. Usein kuitenkin käy niin, että joutuu vähän hassuista paikoista katselemaan ja kyykistelemään yms. Eli jos näätte jotain oudosti käyttäytyviä rännien takuuksia hipelöiviä tai kivien alle kurkkivia ihmisiä, ovat he varmaan kätköilijöitä. Ja nyt tosiaan vähän teillekin paljastin tätä häröilyn syvintä olemusta... 

Ja takaisin maanpinnalle kätköuniversumista.... 

Kätköpolulla meni 6,5 tuntia upeassa kelissä, 58 kätköä haalien. Polku on siis tehty niin, että siinä on helppoja kätköjä noin 150-200 metrin välein. Kameraan tarttui puolestaan mukaan mäntyjä. Ylläoleva on ratkaissut kuolleen latvan ongelman kasvattaen uuden oksasta. Alla taas erilaista kaarevaa tapausta. 

Ilta-aurinko alkoi meitä häikäistä kun oli vielä matkaa kiitettävästi jäljellä. Vähän jänskätti, meneekö ihan pimeässä hortoiluksi... ei mennyt. 

Lehmiäkin matkanvarrella tavattiin. Tässä yksi ottamassa vähän drinksua Ruskonjoesta.

Kätköilyuramme 400. kätkön kohdalla oli taivaskin kovasti komea. Jalat kiitti reippailusta ja mieli oli kovasti kepeä, kun oli saanut keuhkokaupalla ahmittua raikasta syysilmaa.

Kotiin saavuttiin uupuneina mutta onnellisina. Nyt on jo voimat sen verran palautuneet, että voisi pihahommiin siirtyä. Istutusta odottaa allaolevat erilaiset sipulit, joita haalin innoissani (kuva jostain syystä väärinpäin)... vähän lähti mopo käsistä, varsinkin Pirilän kukkatalon irtosipulimyynnissä. Olo oli kuin karkkikaupassa, kun sai itse annostella ihanat sipulit paperipusseihin!

Toisaalta kyllä vähän vielä ramasee... ja pihahommien jälkeen vielä enemmän varmasti. Luulenpa siis, että jossain vaiheessa on otettava mallia meidän Wiiru-kissasta, joka on torkkuasentojen mestari. Hänellä on myös erinomainen lähestyminen ruoka-nokoset-yhdistelmään: miksi sitä siirtyisi kauemmas ruokakepoista nukkumaan?!

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin mukavaa alkanutta viikkoa!

Sipulix ja esikoiseni

Nämä sipulixit ovat kyllä kovin ristiriitaista katseltavaa... toisaalta niitä odottaa innoissaan kuin joulua, ne tuovat kevään ja ihanaa katseltavaa. Toisaalta taasen ne muistuttavat syksystä, jolloin haluaa/pitää lisää maahan upottaa ja siitä ei ole enää se T-vuodenaika kaukana. Sopivissa määrin itseään on hyvä muistuttaa T:stä, sillä se korostaa vielä kesästä nauttimista, mutta kohtuuttomuuksiin ei kannata mennä. Tässä vielä vähän kuvakavalkaadia yksilöistäni, jotka pihallani asustavat. Osa kuvista otettu eilen auringossa ja osa juuri äsken aamutakkipuutarhakierroksella kaffekuppi toisessa kädessä ja sateen alkaessa ropista.

Eilisen tuulen tuivertamia auringonpalvojia (edelleen) keskeneräisessä takapihan penkissä.

Papukaijatulppaani? Shanghai-ehkäjotain?

Jonkun Kiina-teemaisen hankin, mutta jos hän on hän, niin piti kai paljon tummempi olla. Mutta ei haittaa, vaaleanpunainen on pop.

Blue diamond & Friends. 

Viime vuonna näitä piti odottaa, odottaa ja vielä kerran odottaa. Nyt tänä keväänä he ottivat helteen myötä ihan hirvittävän spurtin ja pelkään, että menevät ihan ohi, kun ovat niin nopeita kukoistamaan! Missä on minun tuolini (ja se hyvä keli), jotta voin istua tähän ja vain katsella?

Maanis-depressiivinen tulppaanilajike nimeltä Jane Doe. Siis en todellakaan taas muista, mikä on... irtolaarista hullun kiilto silmissä sipuleita kuin irtokarkkeja haaliessa ensimmäinen asia ei ole nimi, johon keskittyy. No, on ne jossain ylhäällä.

Sitten tämä rimpsureunainen kokeilu. Eilen oli auki enemmän ja näemmä tummenee kukinnan edetessä, mutta täytyy sanoa, että ei ihan ole minun juttuni tämä...

Nimetön ja vieressään iki-ihana Angeligue. Taitaa olla suosikkini herkkyydessään.

Tämä on äitini kautta rantautunut. Alkuperästään huolimatta täytyy sanoa, että tämä liekinomainen yhdistelmä ei ole ehkä minua varten, olen ennemmin tuollainen Angeligue-herkkis.

Viimevuotiset liljatulppaanit, pari jaksaa jatkaa tänä vuonna uudelle kierrokselle. Pian avautuvat ihastuttaviksi liljoiksi (Mistä tulikin mieleen, että taas vilisee penkit niitä liljakukkoja, mutta ei ole vaan saanut aikaiseksi talloa niitä...)

Oih.

Ja toinen.

Joku narsissikin innostuu tuolta kukkimaan.

Ja takapihan penkissä odotti myös ylläripylläri. Violetin teemavärin joukkoon oli soluttautunut keltainen tavistulppaani! Ihan kiva sinänsä, mutta en kyllä varmasti tuollaista ole maahan jemmannut (ei ole lempparivärini laisinkaan). Oletettavasti jossain on käynyt sekaannus tai sitten tosiaan irtomyynnistä haalimiini tulppaaneihin oli vahingossa eksynyt tuollainen yksilö. No, töröttäkööt siinä.

Onko muuten kellään ideaa helppohoitoisesta, suht näyttävästä ja korkeasta (mielellään 0,5-1m parhaimmillaan?!) perennasta jossain vaaleanpunaisen tms. väreissä? Pitäisi tuonne takapihan penkin taustakasviksi - siis joksikin muuksi kuin se vietävän juhannusruusu, joka odottaa edelleen ylöskaivuuta muun rikkaruohosekamelskan kanssa - saada joku kiva kun messuhankintani ei näytä lähtevän kasvuun...

Tämä ehkä suosikkikokonaisuuteni, lisäksi nousemassa lisää Angeligueta näiden kavereiksi.

Palloesikot ovat sitten herttaisia.

Ensimmäinen patjarikkokin kukkii. 

Ruoho kasvaa justiinsa siellä missä ei pitäisi (olen todennut, että taistelu on suhteellisen turhaa...) ja tuosta patjarikon vierestä en raaski ottaa tuota lemmikkiä pois kun ovat kukkiessaan niin suloinen yhdistelmä. Penkkien rajaaminen on mielestäni aina murheenkryyni...

Sungold-tomaattien kanssa sovelsin eilen shokkitaktiikkaa. Ulos vaan tuuleen ja tuiskuun (olisi juu voinut tuossa aiemmin vähätuulisempina päivinä tietty totuttaa) uusiin saaveihin talon seinustalle lasien alle (nimim. "kasvihuonetta odotellessa"). Tuijasuoja oli varjostamassa pahimmalta paahteelta. Hengissä selvisivät ja näyttävät olevan ihan mielissäänkin uudesta asuinsijastaan. Vielä olisi kuusi Tiny Timiä odottamassa uutta kotia...

Puutarhuroinnissa meikäläisen touhut tuppaavat olemaan pientä näpertelyä ja kukkien ripottelemista sinne tänne ilman suurempaa pelisilmää. Sen sijaan, että pistäisin suuret linjat kuntoon, olen keskittynyt muun muassa kasvattamieni ja pistokkaina ostamieni kesäkukkien purkittamiseen. Tässä toivottavasti päivänsini ja elämänlanka innostuvat kiemurtelemaan portaita taivaisiin ja siemenistäni kasvattamat pelakuut tulevat isoiksi ja vahvoiksi. Paikka on ainakin aurinkoisin koko läänillä.

Ja vihdoin suvaitsi ihka ensimmäinen kasvattamani orvokki kukkia! Hän on sinisempi kuin kuvassa, mutta on selvästi nauttinut ulko-olosuhteista. Täytynee virittää ensi kevääksi joku viileämpi paikka taimien kasvaa ja vahvistua. Plantsusta tarttui vähän varjoisemmalle sisäänäkäynnillemme (siis niitä on tasan vaan se yksi) länsisiiven (=kuistin) edustalle tällaisia pelakuita. Ihan peruskamaa, mutta varjoisan paikan takia en viitsinyt omia pieniä sinttejä siihen laittaa. On se kumma, että noihin itse siemenestä kasvattaneisiin (alla) kiintyy ihan selkeästi paljon enemmän kuin ostettuihin, vaikka ovatkin ihan rääpäleitä vielä...

Ja tässä tätä kesäkukkaripottelua vielä. Yksittäisten kukkien kuvaaminen antaa aina todella idylisen ja ihanan kuvan pihasta, mutta on tämä kyllä niin sekava hävityksenkauhistus voikukkamerineen, ettei paremmasta väliä. Kokosin purkkeihin ja purnukoihin lähes kaikki kesäkukkani tuohon oven edustalle, koska tahdon ne siitä usein nähdä. Sekavaa, sekavaa ja vielä kerran sekavaa, mutta toivottavasti kukkivat. Jotenkin joskus tuntuu, että tämä avara etupiha ja takapiha, joka aukeaa pellolle, ovat vähän hankalia, kun ei saa aikaiseksi sellaisia pieniä "soppeja" vaan yksittäiset ruukut näyttävät aina ihan orvoilta. Tässä nyt vaan on rivistö orpoja!

Jahas, ja nurmikon leikkuu olisi edessä...?

Aikaansaamattomuuden blue... vai zen?

On mulla koti,

joka on hassu mökki.

On mökissä akka

ja on siellä myös ukko.

On mökissä piha

ja pihassa rehu.

Rehu jos toinenkin 

ja vielä kolmaskin.

Ja näitä rikkaruohoja

ja vuohenputkia

ja voikukkia 

ja nokkosia

kasvaa rehottaa.

*blues-kitarasoolo*

Aurinko kun porottaaaaaaa,

niin eihän tässä voi tehdä muuta,

kuin istua 

ja nauttia

ja kasvaa yhdessä noitten rehujen seurassa!

Dumdi-dumdi-dumdi-dumdi-dum-dum-dum-dum.

Hetki on kaunis ja kesä on ihmisen parasta aikaa. Tässä sitä saa köllötellä pihalla nauttimassa aamupalaa ja blogittamassa auringossa (tai oikeastaan hiostavassa pilvisyydessä, sillä justiinsa meni aurinko pilveen). Olen tässä viikonlopun aikana ja loppuviikosta saanut aikaan ihan vain muutaman asian: pari kesäkukkaistutusta ja rusketusraidat. Tietoisesti yritän itselleni hokea, että ihan sama, vaikka rikkaruohot rehottaa tai pitäisi työstää vaikka mitä kukkapenkkiä tai muuta. Ihan sama, sillä jos haluaa auringosta nauttia vaikka vain lukemalla ja aurinkoa ottamalla, niin hyvä. Silti mielessä kaihertaa ne vähemmän kivat puutarhatyöt, joita pitäisi ennen kukkaistutuksia tehdä. Kuten kaivaa yksi juhannusruusu ylös... !

Mutta juuri nyt olisi hyvä hetki pysäyttää aika ja pyrkiä ennemmin siihen puutarha-zeniin kuin bluehen. Kaikki on oikeastaan parhaimmillaan ja hetkeäkään ei saisi olla poissa nauttimasta näistä koko ajan esille pulpahtelevista uusista ja vanhoista tuttavista. Mitä siitäkin nyt tulisi, jos koko päivän huhkisi hiki päässä eikä ehtisi yhtään nauttia?

Rusinalla on tähän ehkä oikea asenne. Tähän pitäisi pyrkiä. Etsiä aurinkoinen paikka ja nauttia. Tosin kyllä nuo katit hakeutuvat oikein helteisellä säällä varjoon, sen verran kuuma on ollut. 

Syväjäädytetyt tulppaanit kukkivat sittenkin ruukuissaan! Eivät kovin runsaina, mutta kuitenkin. Täytynee ensi vuonna oikeasti muistaa vielä nuo ruukut ennen pakkasia kellariin, jos siellä pikkupakkasessa selviäisivät... Pihan keskellä olevasta lumella peitellystä sipuli-istutuksessa suuressa padassa selvisi talvesta ihan muutama hassu. Eli ei näin. 

Tästä joukosta olen taasen todella iloinen. 

Sekoitus erilaisia narsisseja, hyasintteja ja tulppaaneita ruusupenkissä. Ruusuista yllättävän moni virkosi tähän kesään lopulta kuitenkin ja narsissit yllättävät monimuotoisuudellaan. Näitä lisää, koukuttavaa! Magnolia sen sijaan vaikuttaa aika nihkeältä, voipi olla, että jostain syystä ei hänelle paikkat tai olosuhteet sopineetkaan, mutta odotetaan vielä hetki ennen kuin julistetaan kuolleeksi.

Oi ihanuutta, palloesikoita! Niitä tuloillaan sisällä pikkutaimina lisää.

Tässä on jotain hassua käynyt. Tähkäkimikki rehottaa vasemmalla innoissaan, mutta hänen kaksi lajikumppaniaan on vain vaivoin erotettavissa kivien reunoilta. Mikähän heille on tullut?

Ainut ongelma näissä ruukkuistutuksissa on se, että alkaa purkit ja purnukat loppumaan ja kesäkukkia pitäisi saada istutettua. Ehkä matka jatkuu kohti Ikeaa, vaikka vietävät ovatkin saviruukkujensa hintaa nostaneet... 

Kesäkukista istutusta odottaa muun muassa tällainen Strawberry ripple ja hänen kaverinsa. Myös Pink Horizon Meteor (meniköhän oikein) on innokas purkinodottaja. Pitää vaan miettiä, mihin heidät saa niin, että heidät saa sitten helposti siirrettyä talvisäilöön.

Tässä olisi sitten tuo päivän projekti kuvattuna yllä. Luvassa lapiohommia kasvihuoneen perustuksia varten. Tuosta kuopasta (joka on syvempi, mitä kuvassa näkyy) kävi naapurin isäntä nappaamassa kaivurillaan yhden kannon pois ja nyt pitäisi lapioda kuoppa täyteen ja poistaa pintamaata. 

Tässä vielä näitä kesäkukkaviljelmiä... ruukkua kaivaten.

Piristykseksi muutama tulppaani väliin. 

Ihan en ole päättänyt, pidänkö tuosta röpelöreunaisesta kokeilusta, mutta täytyy antaa aikaa ja tilaisuus.

Luvassa vielä lisää pitää-verbin konditionaalimuotoja. Tuohon portaiden alapuolelle olisi tarkoitus lykätä köynnöskasveja ja elää siinä toivossa, että köynnöstelisivät tiensä noiden portaiden ympärille. Katse kyllä enemmän yrittää suunnata tuonne tulppaanipenkkiin nauttimaan kukoistuksesta kuin näihin muihin projekteihin. Liljakukotkin pitäisi taas pistää aisoihin.... onneksi vähän pilvistyy niin malttaa ryhtyä hommiin! 

Aurinkoista ja tuotteliasta sekä joskus myös zen-henkistä sunnuntaita sitten vaan!