Syysviikonloppufiiliksissä kätköillen

Ai että ihanaa. Miten muka näin voi sanoa lokakuussa, kun kaikki on vaan kuolemaan päin (kasvit siis)? Mielestäni silti voi sanoa niin, jos aurinko hemmottelee kuten nyt sunnuntaina, saa viettää aikaa ulkona ja sateen sattuessa, kuten lauantaina, voi rientää tyhjentämään puutarhakaupat kukkasipuleista ale-hintaan! Pihaa toki pitäisi siivota (ja kämppää kanssa), mutta nyt kun vielä pihalla näkee nenäänsä pidemmälle ennen puolen vuoden kaamosta, niin pitää nauttia luonnosta. Eipä täällä oikea kaamos tietysti ole, mutta siltä se vähän tuntuu välillä... Tässä postauksessa tulee nyt asiaa enemmän ja vähemmän sekä aiheen vierestä ja todella kaukaa siitä. 

Syksyn riemuihin kuuluu myös hyvin kirjava ja väriä vaihtava lattia. Usemmiten lattia saa elegantin savenharmaan sävyn. Yläkuvassa tallustavat 2/4 kissaa keräilemässä peukalonpäänkokoisia savipaakkuja tassuihinsa, joita on kiva ripotella pitkin huushollia tai vaihtoehtoisesti ravistella niin, että esimerkiksi valkoiset keittiön kaapit näyttävät savikonekiväärillä ammutuilta. Alla sateisen lauantai-illan edesauttama Olu-kissan taidonnäyte. Kattimatikaiset saavat siis ulkoilla päivisin ja yöksi ne haalitaan sisään. Joten hyvä että Olu tuli sisälle, huono, että emäntä on laiska jälkiä siivoamaan... varsinkin, kun tätä ennen juuri imuroin ja pesin lattiat, mikä on harvinaista herkkua meillä.

Pimeyden hiipimisen huomaa myös harrastuksista. Jos menen iltaisin ratsastamaan, yritän ajoittaa sen ennen Assi-hepan iltapöperöitä. Viime viikolla alkoi olla jo sellainen hämäryys ja lopulta pimeys, että tarvittiin jo valoja kentälle. Pian niitä valoja tarvitaan varmaan jo kello neljä, mutta sitten voi nyhvätä kotosalla kynttilöiden valossa... 

Koska tulee syksy, vilpoisa ja tekee mieli olla vähän enemmän sisällä kun tuulee ja tuiskuaa, kuten lauantai-iltana, on aika hyvän ruoan. Tai mitä minä huijaamaan, ei hyvä ruoka mitään syitä tarvitse! Pitkästä aikaa kokkailtiin yhdessä ihan rauhassa ja vielä puoliskon aloitteesta. Lasagne alla casa eli meidän omaa aurinkokuivatuilla tomaateilla ja ilmakuivatulla kinkulla tuunattua erinomaisenmahtavanupeanmaukasta lasagnea. Kyllä kelpasi tuulen ujellusta kuunnella ihan rauhassa lämpimän pastalautasen ääressä odotellessa kissoja sisälle sotkemaan...

Sunnuntai valkenikin sitten upeana. Koska jääkaapissa oli tämän reseptin mukaan tehty leipätaikina odottelemassa, viivästyi vähän aamustartti. Toisaalta, ei voi pistää pahitteeksi myöskään laiskaa sunnuntaiaamua... no, veri veti pihalle ja päätimme lähteä nauttimaan auringosta ja luonnosta pitkään suunnittelemallemme ulkoilureitistölle Raisioon. Suoraan sanottuna en ole ihan varma, mikä reitin virallinen nimi on, sillä me lähdimme sinne First Finnish Trailin perässä eli ensimmäisen suomalaisen geokätköpolun suoritus mielessä (tai oikeastaan puolikkaan, sillä koko reitti oli lähes 30km). Ulkoilureitistölle pääsee esimerkiksi Kerttulan liikuntakeskuksesta. Suosittelen reittiä kaikille lähistöllä asusteleville, oli todella upeaa ja vaihtelevaa maastoa sekä hyvät polut!

Olen varmaan muutamaan otteeseen geokätköilyn (tuttavallisemmin kätköilyn tai Keski-Suomessa kekkoilun) maininnut. Mitä ihmettä se sitten on? Ajattelin tässä nyt tiiviisti sen esitellä, sillä voisin kuvitella puutarhaihmisille sopivan, sillä kätköillessä tulee paljon liikuttua luonnossa (kaupunkikätköjäkin tietty on). Yksinkertaisesti kyse on siis geokätköilijöiksi kirjautuneiden piilottamista kätköistä, joissa on usein logikirja ja kynä, ja joita muut kätköilijät etsivät koordinaattien avulla. Kun kätkö löytyy esim. gps-laitetta tai puhelimen sovellusta käyttäen, kirjataan siihen oma nimimerkki ja käydään geokätkösivustolla loggaamassa kätkö löytyneeksi. 

Kätköjä on isoja purkkeja ja pikkurillinpään kokoisia micro-purkkeja, helppoja ja vaikeita, vaikeissa ja vähemmän vaikeissa paikoissa. Yllä muun muassa vähän vaivannäköä vaativa kätköpaikka, mutta joskus pääsee asvalttitietä ihan suoraan purkille sen enempää pinnistelemättä. Kätköt voivat olla myös helppoja löytää, mutta kinkkisiä avata, kuten alla. Usein kuitenkin on kyse jostain peruspakasterasiasta. Kätköissä voi olla myös vaihdokkiesineitä, jotka varsinkin lapsia ilahduttavat: eli mukaan voi ottaa jonkun kinderyllätysmäisen tavaran ja laittaa toisen tilalle. Geokolikoita tai travelbugeja, joissa kummassakin on koodi, ei saa ottaa omaksi: ne on tehty kulkemaan kätköstä toiseen ja usealla on joku tietty tehtävä, esimerkiksi kulkea vaikka New Yorkista Pariisiin, maailmanympäri, kätköissä meren rannalla tai ylipäätänsä mahdollisimman monissa kätköissä.

Kaikki voivat siis tehdä kätköjä, jotka usein esittelevät jonkun mielenkiintoisen tai hienon paikan. Itsekin olemme niin Suomessa kuin ulkomailla löytäneet todella upeita paikkoija, joissa ei olisi muuten tullut käytyä. Viralliset geokätköilysivustot löytyvät täältä ja suomeksi täältä. Kartta, jossa maailman kätköt näkyvät, sijaitsee täällä. Harrastus on ilmaista, tosin premium membershipin voi ostaa, jos innostuu. Itse käytämme kätköilyssä Android-pohjaista ilmaista cgeo-sovellusta, mutta vastaava löytyy muillekin käyttiksille ja gps-laitteellakin menee mainiosti. Joten siitä vain kokeilemaan, soveltuu lapsille, lapsenmielisille ja erinomaisesti aikuisille! 

Ps. Ideana on toimia tietysti mahdollisimman huomaamattomasti ja olla paljastamatta kätköjä ulkopuolisille. Usein kuitenkin käy niin, että joutuu vähän hassuista paikoista katselemaan ja kyykistelemään yms. Eli jos näätte jotain oudosti käyttäytyviä rännien takuuksia hipelöiviä tai kivien alle kurkkivia ihmisiä, ovat he varmaan kätköilijöitä. Ja nyt tosiaan vähän teillekin paljastin tätä häröilyn syvintä olemusta... 

Ja takaisin maanpinnalle kätköuniversumista.... 

Kätköpolulla meni 6,5 tuntia upeassa kelissä, 58 kätköä haalien. Polku on siis tehty niin, että siinä on helppoja kätköjä noin 150-200 metrin välein. Kameraan tarttui puolestaan mukaan mäntyjä. Ylläoleva on ratkaissut kuolleen latvan ongelman kasvattaen uuden oksasta. Alla taas erilaista kaarevaa tapausta. 

Ilta-aurinko alkoi meitä häikäistä kun oli vielä matkaa kiitettävästi jäljellä. Vähän jänskätti, meneekö ihan pimeässä hortoiluksi... ei mennyt. 

Lehmiäkin matkanvarrella tavattiin. Tässä yksi ottamassa vähän drinksua Ruskonjoesta.

Kätköilyuramme 400. kätkön kohdalla oli taivaskin kovasti komea. Jalat kiitti reippailusta ja mieli oli kovasti kepeä, kun oli saanut keuhkokaupalla ahmittua raikasta syysilmaa.

Kotiin saavuttiin uupuneina mutta onnellisina. Nyt on jo voimat sen verran palautuneet, että voisi pihahommiin siirtyä. Istutusta odottaa allaolevat erilaiset sipulit, joita haalin innoissani (kuva jostain syystä väärinpäin)... vähän lähti mopo käsistä, varsinkin Pirilän kukkatalon irtosipulimyynnissä. Olo oli kuin karkkikaupassa, kun sai itse annostella ihanat sipulit paperipusseihin!

Toisaalta kyllä vähän vielä ramasee... ja pihahommien jälkeen vielä enemmän varmasti. Luulenpa siis, että jossain vaiheessa on otettava mallia meidän Wiiru-kissasta, joka on torkkuasentojen mestari. Hänellä on myös erinomainen lähestyminen ruoka-nokoset-yhdistelmään: miksi sitä siirtyisi kauemmas ruokakepoista nukkumaan?!

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin mukavaa alkanutta viikkoa!

Syyspäivän salsaa

Huominen on näköjään suhteellinen käsite. Edellisessä postauksessa kun lupasin "huomenna" päivitellä asioita, niin yhtäkkiä hurahti koko viikonloppu. Tosin suotakoon tämä minulle, sillä viikonloppu meni pitkästä aikaa oikein viikonloppumaisissa tunnelmissa: puutarhahomissa, siivoillessa, projektoidessa, heppakävelylenkkeillessä ja muussa mukavassa. Haittapuolena viikonlopputunnlmissa on tietysti se, että maanantai tuntuu... no, maanantailta, vaikkei mitään varsinaista työpaikkaa olisikaan, mihin mennä.

Lupasin päivittää varhaisesta itsenhankitusta valmistujaislahjasta (siis valmistuminen filosofian maisteriksi vihdoin uskontotieteestä on vielä pitkän matkan päässä, koska iso G on vasta esitarkastuksessa... tästä huolimatta iloitsen!). Kyseessä oli siis kukkapenkki. Tai siis siihen taimialesta innoissani puutarhalla haalimista yksilöistä, joiden määrä vielä extempore mullanhakureissulla Plantsuun kasvoi muutamalla lajikkeella. 

Kaivoin aluksi tuosta pintamaata pois, mikä oli positiiviseksi yllätykseksen helppoa: nurtsin alta paljastui hiekkamultakerros. Ei sitä iloa kovin syvälle ollut, mutta onpahan kuitenkin joku läpäisevä kerros savimaan päällä. Koska puutarha on hiljaa hyvää tulee -mentaliteettia hyödyntäen pakon edessä tehty, tuota nurtsialueelle rajattua penkkiä voi sitten yhdistää vasemmalla olevaan penkkiin tai vaikka räjäyttää nuo puskat tuosta, tai, tai, taitaitai...

Mukaan multasyöppöön penkkiin pääsivät (jos muistan kaikki siihen ihan liian lähekkäin ja paljon tunkemani kasvit): isosalvia (parhaimmillaan 150cm korkea!), yrtti-iiso (ihana sävy myös kukinnon jälkeen), palloesikoita purppura ja valkoinen, lehtoukonhattu, konnanyrtti, malvikki, clematis dancing king, tähkätähdyke sekä itse kasvatetut jaloritarinkannukset tämän allaolevan jaloritarinkannusihanuuden kanssa. Nuo violetit kukkaset jotenkin kimaltelevat auringossa...

Lopputulema: liian paljon, liian lähekkäin, liian pienessä tilassa ja liian rajatun näköisesti. 

Luotan siihen, että kesä vielä tulee ja kaikki rehottaa innokkaasti, jotteivat noin orvolta näytä. 

Ja tuohon tuoreeseen multaan on IHANA upottaa sipulikukkia, miiiiiiljoooonittain tulppaaneja!

Ulkopakerruksen jälkeen oli hyvä nauttia syyspäivän salsakeittoa: jauhelihaa, perunoita, porkkanoita (valtavia omasta maasta!), kikherneitä liemessä, jossa oli mm. kasvisliemikuutio, pippuria, salsakastiketta ja sulatejuustoa. Suosittelen, nam!

Ilta menikin kuutamoa ihaillessa, grillin tulen loimussa makkaroita ja vaahtokarkkeja grillatessa.

On syksyssä puolensakin...

Hulluuden pilkahduksia ja 11875500 neliömillimetriä

Tuossa viikko sitten istutin kaikkiaan seitsemäntoista daaliaa purkkeihinsa. Nämä Eurobulbilta kotiutuneet olivat sentään siis alle kaksikymmenpäisiä, taisin suurennella lukumäärän mielessäni talven pimeinä iltoina lähemmäs kolmeenkymmeneen. Hyvä ettei heitä niin paljoa ollut sillä meinasi sopivankokoiset purkit loppua. 

Siinä he siis ovat ensin leviänä kuljetuspusseissaan ja sittemmin odottamassa multakuorutusta purkeissaan. Jaloleinikkejäkin saapui mukana pari pussillista. Tuossa istutellessani ja näitä kuvaillessani mietin, että A) on sitä aika kahjo ja B) taitaa olla vielä kahjompi, kun ottaa touhuistaan kuvia ja laittaa niitä tänne kaiken kansan nähtäville. Toisaalta itselleni on ollut helpotus (ja toisaalta todella tuhoisa virike) lukea toisten bloggareiden vastaavankaltaisia suorituksia - ja tämä oma daaliasavottani oli siis sieltä helpoimmasta päästä. 

Orvokit olen jo hylännyt pihalle murjottamaan purkeissaan. Jotain meni mönkään varmaan alunperin ja nyt noista kolmesta viiteen vaikuttaa siltä, että voi tuossa joskus joulun tienoilla jotain kukkasia toivoa. 

Lemppari: violetti palloesikko.

Tällaistet maata viistäen otetut kuvat ovat kanssa toinen hulluuden muoto. Alunperin perustin blogin siksi, etten kehtaa enää Facebook-kavereita häiritä tällaisilla "tässä kasvaa varmasti jotain Suurta ja Kaunista"-kuvilla, joissa yleensä vallitsevana elementtinä on muta/savi. Itsestä näistä on mukava seurata kevään kulkua ja noista viikon vanhoista kuvista jo näkee tähän päivään verratessa, että pionit ovat ottaneet viikossa noin kymmenen sentin kasvupyrähdyksen. 

Sisätiloissa vielä massaa keräävillä kasveilla on ollut joku jurnutusvaihe päällä vähän aikaa: mikään ei kasvanut mihinkään, riveistä kuului vaan hiljaista napinaa ja marmatusta. No, jostain syystä reipas viikko sitten alkoi taas tapahtua ja muun muassa petuniat ovat riehaantuneet rehottamaan oikein mallikkaasti. Tässä pelargoni kasvaa niin että verisuonet pullottavat! Pitäisi varmaan sanoa hälle, että rauhoittuisi vähän... voi olla vaarallista ottaa noin vahvoja kasvupyrähdyksiä ilman laiskan tarhurin laiminyömää lisäravinnetta!

No, onneksi Strawberry ripple -pelargonilla kyseessä käsittääkseni hyvinkin luonnollinen kasvuvaihe (murrosikä?!) eli lehtien värityskuvion muodostuminen. Näin ainakin olettaisin vaikken ole varma, kuuluuko tuolle lajikkeelle edes tuo tummempi kuvio. 

Edit. Tässä illalla Suurta pelargoniakirjaa lukiessani tuli siis selväksi, että kaikilla kotipelargoneilla ts. vyöhykepelargoneilla on tuo vyöhyke, joka siis on myös valosta riippuvainen. Jostain mielen perukoilta  kaivelin saman tiedon esiin, mutta kyllä on kaikenkaikkiaan mielenkiintoista luettavaa tuo kyseinen kirja!

Ilonpilkahduksia löytyy myös ruusupenkistä. Lupasin Peace-ruusuille ja serkuilleen Pink Peacille, että suojaan heidät ensi talveksi paremmin (ts. ylipäätänsä suojaan). Johan tästä ilahtuneena lähti kasvu osassa vauhtiin. Viherlassilasta ostamani vahaamattomat taimet ovat olleet menestyksekkäämpiä, mutta kyllä muutama (yksi?) Plantsusta ostamani Peacekin näytti elonmerkkejä. 

Pian.

Joulu on tullut kesän keskelle. Vieläkin on vaikeaa orientoitua tähän vahvasti tuoksuvaan hyasinttiin kevätkasvina, kun on sitä tottunut välttelemään jouluisin. Ja lisää on tulossa!

Ja VIHDOIN saapui kauan odotettu kasvihuone perjantaiaamuna (meinasimme melkein töistä myöhästyä, mutta kannatti!). Tuossa laatikossa ja noissa takana olevissa paketeissa pitäisi siis olla yhteensä 11875500 neliömillimetriä kasvutilaa, kuutiomillimetrejä tietysti reippaasti enemmän. Olen jo kaihoisasti seurannut, kun muut ovat voineet viedä taimensa kasvihuoneeseen... Perustukset pitäisi vielä tänne savimaalle vääntää, yksi kanto kaivaa niitten tieltä ja sitten koota tuo ei-niin-ikea-lasihuussi. Ehkä ensi vuonna on valmista? No, onneksi isäntäkin on niin innokas saamaan taimet pois sisältä, että haluaa kiirehtiä tuon rakentamista. Samainen herra myös ilahdutti minua niin, että ihan sydän sykähti: katsoessaan Viherpeukaloiden sivuja (Sharewood ohjaa siis sinne mainoksia lahjoitusten vuoksi klikkailevat) totesi, että "pitäisikö tuollainen mansikkajuurakko tilata, voisi olla minun juttuni". Ah, voisiko päivä paremmin alkaa? Toisaalta juurakoita olisi paketissa viisitoista, joten lapasesta lähtisi sekin samantein... 

Maisemia ja pelargoni-erehdys

Lunta. Lun-ta. l-u-n-t-a. LUNTA. Ethän vain talvi lopu? Tulisi niin kova ikävä, jos nyt yhtäkkiä muuttuisitkin ihastuttavaksi narsissinkeltaiseksi kevääksi. Oli jo niin syvä masennus, kun lumitöitä ei ollut päässyt pitkään aikaan tekemään. Kasvitkin säilyvät suojassa hennon lumivaipan syleilyssä. Kyllä on ihmisen parasta aikaa tämä elämä talvella, erästä tunnettua mäkikotka/slash/karaokesankaria mukaillen.

Puutarhakirjoissa kehotetaan tekemään maisemia puutarhaan. Maisemia. Ja maisemia. No, joko vika on minussa, etten ole oppeja sisäistänyt tai sitten siinä, että kukaan ei kerro, miten ne maisemat saadaan tehtyä. Masentava näköala kun ikkunasta on peltoa ja lunta. Lunta ja peltoa.

Luo tuonne nyt sitten mitään muuta kuin lunta, saati sitten mitään ihania vihreitä "huoneita", joista haaveilen... Taitaa vaivata vielä takatalvipessimismi.

Myös orvokeillani olen diagnosoinut kevätmasennuksen. He vaan jurottavat, eivätkä suostu olemaan yhtä terhakkaita kuin esimerkiksi Geraniumin 146 orvokkia. Mikä heille avuksi? Mielialalääkkeitä vai terapiaa? Orvokkien kanssa tosin on hyvin vähän kokemuksia, joten aika heikosti tunnen heidän mielenmaisemaansa ja tiedä häntä, vaikka heidän kuuluisikin olla tuollaisia. Tai sitten vaan ovat kovasti fiksuina katselleet ulos ikkunasta ja todenneet, että ei vielä tuonne kannata yrittää...

Taimikasvatukseen valjastettu ikkunahylly. Vielä muutamalle olisi tilaa ja pitäisi miljoonatsiljoona koulia. Minne lie ne tulee lykättyä. (Pahoittelen iltavalokuvien huonoutta, mutta iski blogivuodatusolo.)

Ihkupihkumieheni kävi Ikeasta noutamassa pari lisähyllyä tämän nykyisen yksilön lisäksi. Saapahan taas ihan vähän pelivaraa. Näppäränolosia nämä kympin maksavat ruostumattomasta sinkitystä teräksestä tehdyt hyllyt, suunnittelin ne siihen joskus saapuvaan kasvihuoneeseen sitten myöhemmin kiikuttavani. Suunnittelen myös vetäytyväni sinne kasvihuoneeseen mököttämään kasvieni kanssa koko "kesäksi", jos tämän huru-ukon ennustukset pitävät paikkansa.

Itsesuggestiona vielä kasvisekamelskan kuvia, chilejä, paprikaa, kurjenpolvea, jasmiinikoisoa ja tomaattia ikkunalaudalla todistuksena siitä, että jotain vihreää kasvaa jossakin. Noille venähtäneille tomskuille pitäisi tosin löytää jostain tilaa uudelleenistutettuna huomenna....

Ja sitten se erehdys. Kävipä kerran niin, että oli pakko nappaista mukaan kaupasta tällaisen pelargonin siemenpussi. Näkyy olevan Horizon Pink Meteor F1 Hybrid. Pelargoni-kirjan mukaan tuon kaksoisolento on nimeltään Augusta. Eräänä päivänä kylvin innoissani näitä sekä salkoruusua, juhannusruusua, koristetupakkaa ja (ainakin) palloesikoita sellaiseen kylvösysteemiin tietysti mitään järjestystä ylösmerkitsemättä. "Kyllä minä nämä nyt muistan." No, itämään lähtivät vain oikealla ja vasemmalla reunalla olevat siemenet, jotka muistelin olevan salkoruusua ja juhannusruusua sekä ehkä koristetupakkaa. Petyin tietysti kovasti, koska ihastuttava pelakuu ei lähtenytkään... syynä tähän varmaan tuon kylvöhäsäkän (en nyt muista nimeä, sellainen neliölaatikko, jossa on altakastelu ja pienet reiät monelle taimelle) suuri kosteus. Ajattelin, että mikäpä siinä, onpas juhannusruusuja ja nappaan mukaani sitten uuden pussin pelakuita. 

Ehdin jo ostaa ja kylvääkin uuden satsin (onneksi oli vain kuusi siementä tuossa "pro-pakkauksessa") kun huomasin koulimista taimistani (alla), että kas, taitaa sittenkin olla pelakuita minulla... nyt on sitten muutama. Hip ja hei.

Tällainen alennusmyyntiorkidea puskee lisää kukkavanaa. Jotain edes odotettavaa tältä keväältä.