Tämä kaikki siis parin päivän sisään siitä kun olivat itäneet. Ja nyt ovatkin valtavia maitopurkeissaan...
Muuta kasvua nähtävissä mm. vesimelonikokeilussa, tsinnioissa, aika nihkeästi kiinanastereissa, salkoruusuissa ja kirsikkatomaateissa, jotka viettävät päiväänsä pirsakoina maitotölkeissään ikkunalaudalla. Vahvistuvat hyvin päivä päivältä. Tarkoituksena oli istuttaa ne aika syvälle ja sitten lisäillä kasvun mukaan multaa.
Vauvatomaatti |
Pikkuisen isompana ja muuton jälkeen uusissa kodeissaan...
Ymmärrän niin tuon hätähousuilun kylvöpuuhiin! Kesäkurpitsat olen kylvänyt AINA liian aikaisin. Tänä vuonna meinaan kyllä olla oikein, oikein järkevä ja odotella vielä. Metrinen lumikinos puutarhani päällä hillitsee myös hieman. Tuo ei sula ikinä :/
VastaaPoistaIhan oudosti kuluu keväät aina: Ensin kyylää siemenpussista, että "joko nyt, joko nyt?!?". Sitten odottaa innokkaasti, että kasvit lähtevät kasvamaan (yleensä pitkiksi ja honteloiksi). Näin huhtikuun paikkeilla mm. daalian ollessa jo n. 30cm korkea iskee kasvihuoneettomalle paniikki, että perskule, vielä kaksi kuukautta melkein pitää saada näitä sisällä hyysättyä... No, meillä on onneksi jo Turun suunnalla piha ihan sula, joten ehkä jotain toivoa on :D
VastaaPoista