tiistai 11. syyskuuta 2012

Naamapuoli tiiliadaalia ja pari sipulia

Daaliat ovat kyllä kieltämättä hienoja horsmia. Selkeitä, suuria ja jämäköitä. Värejä ja lajeja löytyy vaikka millä mitalla. Saakohan tällaisesta ylistyksestä jotain provikkaa? Hankintaan menee siis ensi keväänä ihan varmasti taas lisää ja toivottavasti vanhatkin selviävät yli talven. Näistä allaolevista on tiedot kyllä jossain, mutta laput ovat siellä kuuluisassa jemma-nimisessä paikassa.

















Tämä allaoleva yksilö on jostain syystä päättänyt ryhtyä naamapuoleksi. Tällaisena se tuolla päivää paistattelee (lue: sateessa värjöttelee) nytkin. 






Isosiskonsa, eli saman daalian ensimmäinen kukka, onkin sitten kerrassaan mainio tapaus. 
Täysi pallo, ensimmäinen kuva takapuolelta. 






Viimeviikolla on näemmä myös sinitaivas näkynyt...







Verenpisaratkin kukkii enemmän ja vähemmän vielä. Täytyy myöntää, että eniten olen lääpälläni tuollaisiin todella yliampuviin, kuten tuo oikealla oleva Deep purpele. Pitäisi varmaan napsia pistokkaita äitin luona kasvavista vastaavantyylisistä ja sitten vielä siitä yhdestä isosta, jossa on nyrkin kokoiset kukkaset. Vai kaiketi noissa verenpisaran pistokkaissa kannattaa odottaa kevääseen? 

Vai saako syksyn siistimisleikkauksen tuotoksista pistokkaita, jotka selviäisivät talven yli?
Että mitähäh? 
Pelakuun pistokkaat kyllä kituuttivat yli talven kasvivalon disco-meiningeissä.




'



Kosmos kukassa.






Tämä minun pasuunakukkani on kyllä ihan sekaisin. Puskea nyt kukkia tänne pohjolan kylmään syksyyn! Koko kesän odottelin nuppuja, mutta vasta ihan loppukesästä se nämä teki ja miten hauskaa onkaan seurata tuon kukan kehittymistä! 






Sitten vielä kurkistus sipulikukkaostoksiini. Törsäsin vielä Kauppila-Viherlassila-Plantagen-kierroksellani (vielä on vakkareista Raision kukkatalo käymättä... hmm, pitäisikö lähteä?) alennusmyynnissä näiden lisäksi kolmeen jouluruusuun sekä erilaisiin kurjenpolviin. Postissa tulee vielä yksi sipulitilaus, jossa muun muassa lisää lumikelloja (normi ja kerrottu), blue diamond ja blue heron tulppaaneja (jos nimet oikein muistan), isotähtihyasintteja (?), narsisseja ja ehkä vielä jotain muutakin. Syksy on muuten vähän mälsää, mutta saapahan ainakin hassata rahansa ensi kevääseen. Shoppailun olen perustellut itselleni sillä, että ostan itselleni mielenterveyttä, innokasta odotusta ja iloa moneksi kuukaudeksi kevääksi.












5 kommenttia:

  1. Nuo daaliat ja sipulikukat on ihania kun pienellä vaivalla saa niin näyttäviä kukkia, joten samoihin "sijoituksiin" on hurahdettu myös täällä. Ja tilasin Kauppilasta tuota samaa nuokkulaukkaa jota sinullakin näkyy olevan :)

    Tuohon alempaan postaukseen vielä, jos sattuisi tulemaan lunta ennen pakkasia ja padan saisi vuorattua sillä sitten voisi riskillä onnistua. Tai jos padan pystyisi esim. traktorilla siirtämään johonkin suojaisaan rakennukseen ja siellä suojaamaan styroksilla ja pakkaspeitteillä.. Itse olen laittanut (ale sipuleista) kellariin syksyisin sellaisia koreja joihin olen istuttanut kerroksittain (tulppaanit alle, helmililjat keskikerrokseen ja krookkukset päälimmäisiksi) ja kivoja kukka koreja on niistä tullut. Istutuksen kanssa ei vaan saa hätäillä, muuten saa nauttia kukista jo alku talvesta..

    Kevään loistoa odotellessa, sitten saadaan vain nauttia ja kuvata noita ihanuuksia..

    VastaaPoista
  2. Tuossa alussa oli kuvat kaikista lempikukistani. Daalioista, joita en osaa kasvattaa. Verenpisarat ovat ihania ja nekin saan hetkessä hengiltä. Mulla ei menesty sellaiset kasvit, jotka eivät kestä ylihoitoa.

    VastaaPoista
  3. Aivan superihania daalioita, oijjjjoi! Puolikasvokin on kaunis, hän on vain hiukan ujo.

    Ja sipulikasvi-alelöytöperenna -runsaus on huumaavaa, kyllä noista saa ison ilon ensi vuonna. Ja samalla mietityttää, että miksi en ole saanut itsestäni irti hankkia _yhtään_ sipulipussia, vaikka kevätkukinnasta tykkään kovasti. Ei vaan jostain syystä nyt nappaa. Onneksi voin sitten ihailla teidän kaunottarianne kuvista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Gertsu, meillä on kyllä ihan ilmiselvästi sama tauti ny. Mikä neuvoksi?

      Poista
  4. Hanna, taitaa kyseessä olla hajulaukka? Pitäisi karkoittaa myyrät. Tuoksulaukkaa himoitsin, mutta en raaskinut ostaa... Mutta kaikkea muuta ostinkin. Eilen tosiaan kävin Raision kukkatalossa, jossa sipuleita oli irtomyyntinä - voitteko käsittää, irtomyyntinä, pitkät pöydät laareja notkuen! Olo oli kuin irtokarkkikaupassa ja silmät kiiluen sain kuin sainkin itseni hillittyä ja ostettua vain neljää plaatua. No, joku kun voisi vielä ne istuttaa...
    Ja kiitos myös ruukkuistutusvinkkipohdinnasta:)

    Geranium, oletko kipeä? ;)

    Satu: Entä jos ahnehtii liikaa kukkia, niin sitten resurssit jakautuisivat tasaisemmin? :)

    VastaaPoista