sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Puutarhahaaveita. Ja realismia.

Varoitus: tämä teksti sisältää maailmaasyleilevää hapatusta, jota ei suositella siirappisuudelle allergisille. Jatka lukemista omalla vastuulla.
Luvassa myös paljon pulinaa ja kuvia.

No niin. Tänään on ollut touhukas päivä. Niin touhukas, että nyt on kyllä tämän päivän mehut ja varastossa olevat pillimehutkin imetty ihan kuiviin. Mutta aloitetaanpas alusta. Heräiltiin rauhassa suhteellisen ajoissa (ei kuitenkaan niin ajoissa kuin Intopii) ja saatiin inan ennen puoltapäivää vihdoin kasvihuoneprojektia alkuun. Siitä kirjoittelen tuonne loppuun, mutta tähän alkuun ajattelin liittää pari kuvaa puutarhuroinnin auvosta. Nimittäin yksittäisten kukkien sijaan raakaa todellisuutta siitä miten kaikki on vinksinvonksin tai ainakin heikunkeikun.







Aloitetaan vaikka vuohenputkesta. Sitä on kaikkialla. KAIK-KI-AL-LA. Yllä olevassa "penkissä" (jossa kasvavat talviot rusakot tai peurat käyvät aina popsimassa talvisin, muuten pärjäisivät erinomaisesti), pellon ja nurmikon välillä, kukkapenkin taustakasvina sekä täytekasvina ja koko marjapuskapuutarha täynnä. Hiphei. Tänään ostettiin myrkkyä, mutta epäilen.











Sitten eräs klassinen amatöörivirhe. Luumupuskan istuttaminen savimaahan, vaikka ihan hyvään multaan. Kuulin tästä termin "ämpäri-istutus". Jos se ei ole tämän kuolon syy, niin sitten ne olivat paikalliset bambit. 






Kuokkalan luumusta siis ei ole hengissä itse pääverso vaan tuollainen ruipelo sivuverso. Pitänee siirtää jonnekin ja toivoa parasta. 






Tämän ihastuttavasti kukkivan ja runsaasti hedelmiä tuottavan luumupuumme taustalla vaikuttaa pöyhkeä tuija-aitamme, joka rajaa pellon juolavenhät sun muut pois ihan vaan läsnäolollaan. Tuijista suosikkejani ovat juuri nämä laihuusihanteiden noudattajat, jotka pitäytyvät muodikkaasti ruskean eri sävyissä. Mihin sitä nyt vihreää tarvitsisi?







Jo varmaan toista tai kolmatta vuotta keskeneräinen kukkapenkki ihastuttavine juurikangasreunoineen on odottanut jotain konservatiivisempaa rajausta. Nyt tulppaanit vielä valtaa penkin, mutta myöhemmin kesällä odottaa suloinen perennojen sekamelska.







Penkin takaa pilkottaa arkkiviholliseni juhannusruusu muiden pikkupahisten kanssa. Juhannusruusu olisi oikeasti mukava saada pois tuosta kivijalan vierestä rönsyilemästä ja siirtää jonnekin, missä saa rauhassa rehottaa. Tähän saakka kuitenkin on tilanne ollut ruusu vs. hauis, 1-0.







Kivijalan vieressä on kuivaakuivaakuivaa ja kuivaa.






Toisella puolella ruusua, voikukkaa, ja muuta mukavaa. Ajatuksena oli pistää tuohon seinänvierustalle joku mukava malva, mutta niitäkin syö etupihalla jotkut ihat madot ja kuolevat kuitenkin siirrossa. Ehkä joku kaktus olisi tuohon hyvä, kun on niin kuiva kohta?






Toisella puolella kulman takana kasvaa akileijat kyllä tyytyväisenä, mutta laiska tarhuri ei ole a) parantanut maata tarpeeksi tai b) kastellut tarpeeksi, sillä vaivalla Bauhausin alennuksen alennuksesta raahaamani päivänliljat eivät rehota niin innoissaan, kun olin visioinut. Näiden kaikkien ihanien visioiden lisäksi takaraivossa painaa myös talonmaalausvisioyök.






Kärhöjä ei sitten napannut lähteä kasvuun omppupuiden juurilta... 
No, täytyypä pistää nurtsiksi.







Jaa, ai nurmikoksi? Ns. nurmikkomme näyttä juuri nyt osittain tältä talven ja jään jäljiltä ja ihan vaan huonosta perustuksesta kärsiessään. 






Terassikin on hoitamatta ja korjaamatta talven lumien tekemät vauriot.






Pihamme kruunaa tämä sekavista sekavin puoli, jossa olisi tarvetta jollekin puskutraktorille tai suuremmalle. 











Ja ihan melkein meinasin unohtaa, mutta onneksi en kuitenkaan! Vuohenputkien seasta maailmaan yrittävät liljat ovat saaneet runsaasti pieniä punaisia ystäviä lehdilleen. Harmi vaan, että tuppaavat nakertamaan aika paljon... Pitää vaan jaksaa kerätä ja talloa noita liljakukkoja. Olen muuten varma, että sotaretkeni on aikaansaanut evoluutiota, jossa liljakukot eivät suinpäin aina pudottaudukaan (käteeni) vaan takertuvat lehden juureen ja vikisevät. Miten kätevää olisikaan, jos saisi liljakukon kiinnostumaan noista vuohenputkista?!







Jos on jaksanut lukea valitusvirren tähän asti, niin pisteet sinne. Kysymys ei olekaan siitä, että joku paikka vähän (?) repsottaa tai vastaavasti liikarehottaa vaan siitä, että oppii sietämään keskeneräisyyttä ja nauttimaan siitä, mitä jo on. Tänään ajelin takapihan nurmikon ja hymyilin kuin hangon keksi auringosta nauttien ja fiilistellen tulppaanikaunokaisia. Kesä ja kukkaset, mitä sitten jos joku vähän vielä kaipaa laittoa. Laitonkin pitää olla kivaa ja yritän hokea itselleni koko ajan, että hei, ei nyt oteta tästä mitään stressiä. Ja sitten kun saa aikaiseksi ja touhuttua, niin tuntuu megahyvältä, kuten myös jokainen pikkukukka tai tomaati tai mikä vaan, jonka on saanut hengissä säilytettyä edes tähän saakka.













Penkistä löytyi tällainen alaspäin kumartuva mutantti(ninjakilpikonna?), jolla on yhdessä terälehdessä osa vihreää lehtimäistä rakennetta. 






Jee. Osto-orvokkeja (orvokeista tulee minulle aina tarkkailevat kasvot mieleen) ja omatkin kasvatit vahvistuvat päivä päivältä ja ovat niin nättejä, niin nättejä.






Omien orvokkien kukintaa vastaava onnistumisen ilo tuli tästä Wave petuniasta, jonka senkin (tai siis ne, niitä on monta) kasvatin siemenestä. Tämän taimien hyysäämisen voi helposti perustella säästöllä, jos joskus kotona alkaa harrastus sisätiloissa kiristää - näyttää vaan, mitä kesäkukka-amppelit muuten maksaisivat!






Näitä en raaskinut ajella pois nurtsilta.






Ja vähitellen omenapuutkin virittäytyvät vuorollaan kukkaan.






Sitten alkoi vihdoin se kasvihuoneprojekti! Ensimmäinen etappi oli poistaa pintamaa eli turkasen tiukka ruohomätäs pois sekä siistiä kaadetun ja pois kaivetun siperian(?)vaahteran juuristoa pois kasvihuoneen vierestä. Arkeologisissa kaivauksissa tuli vastaan kovasti multaantunut kissanpanta! Olen lähes varma, että paikalla on sijainnut muinaisegyptiläisen Bastet-kissajumalattaren temppelin sivutoimisto. Lähes.






Ja laitetaan nyt sitten kasvihuoneprojektin kunniaksi vähän tarhuristakin kuvia. Muutama ärräpää aina välillä pääsi ja spagettikädet huusivat hoosiannaa tätä jyrsittyä aluetta siistiessä, mutta kyllä se siitä sitten  hyvin muotoutui.







Kas, täältähän löytyi myös Bastetin temppelikissakin! 






Pintamaa siis otettin (kuulostaapa kevyeltä tuo verbi, helppoahan se oli kuin heinän teko!) pois. Tässä prosessissa jyrsin oli tuon kivikovan savimaan pehmittäjänä oiva juttu. On se hienoa, kun on mies, joka mielellään käyttelee tällaista konevempelettä ja on siis myös sen hankkinut!







Ja sitten suodatinkangas, jonka Inspectör Findus August Sandels alias Wiiru kävi tarkastamassa kelvolliseksi.







Sitten alkoi sora-show.
Lopulta päädyin kuitenkin japanilaiseen zen-puutarhaan haravoitavine hiekkoineen. Tuossa vaiheessa kyllä oli sen verran väsy jo, että olisi voinutkin jäädä tuohon sorakentän reunalle tuijottelemaan jonnekin kaukaisuuteen...






Lopulta yllättävän kivuttomasti saatiin sorat kottikärryillä raijattua paikalleen. Sitten alkoi Bauhausista lainatun täryttimen käyttely. Nyt pihalla on tuollainen tasainen sora-alusta, johon vielä lisäillään soraa ja pistetään päälle finfoam-eristelevykerros. Sitten alkaisi olla laattojen aika ja ehkä pääsee jo itse asiaan, eli sen kasvarin kokoamiseen. Täytynee koostaa tästä perustamisesta joku postaus erikseen ja seurata sitten vuoden kuluttua, kuinka vinkurallaan tuo koko hökötys (jos sen nyt saa pystyyn) on. 







Isojen linjojen juttuja tuli työntouhussa mieleen: Minulta on julkaistu kirja ja minulla on kasvihuone, molemmat Elämän Suuria Haaveita. Mittarissa alle kolmekymmentä ja mitäpä tässä sitten enää, loppuelämä pelkkää chillailua! Enää ei puutu kuin kesäinen sade, jonka pikkuista sateenropinaa voi kasvihuoneessa kuunnella kirjaa (ei ehkä sitä omaa kuitenkaan) lukiessa - niin, ja tietty vielä se kasvihuonekin.


Ja jee: huomenna minun tehosuperisäni lupasi haalia Bauhausista pari kuutiota multaa!
Eli voiko asiat yhtään paremmin olla? 

Jos jollekin jäi epäselväksi, että ei, niin tähän alla olevalle tyhjälle viivalle voi lisätä halutessaan elämän ja puutarhuroinnin hehkutusta sopivan annoksen:

_____________________________________________________________________________________________________________________________________________________________




7 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Välillä kun tulee sellainen fiilis, että kaikilla on täydelliset pihat, paitsi meillä :) Tsemppiä keskeneräisyyden sietämisen kestämiseen, sama harjoitus on täälläkin käynnissä...

    Löydettyäni tämän postauksesi päätin heti ryhtyä lukijaksi.

    VastaaPoista
  2. Mukavaa kuulla Tweety Blue, että päivitykseni (=valitusvirteni?) toi vertaistukea. Mutta täytyy kyllä sanoa, että justiinsa nyt olen kuin hulluruohoa pureskellut ja yritän säilyttää tämän puutarhaflown, eli sulkea silmäni tai hyväksyä kaiken ympäröivän epämääräisyyden. Valikoiva katse on siis puutarhassakin mitä parhain apuväline!

    Ja tervetuloa lukijaksi, täällä on tarjolla myös niitä ei-niin-strömsö-projekteja mielin määrin! ;)

    VastaaPoista
  3. Mahtavaa kaikkea, mutta ihan ensin kerron täydellisen parapsykologisen insidentin, joka juuri äsken tätä blogia lukiessa tapahtui. Olin juuri lukenut kohdan "kaikki on vinksinvonksin tai ainakin heikunkeikun", kun telkkarista alkoi kuulua Rajaton-yhtyeen laulua juuri kohdasta "kaikki on vinksinvonksin tai ainakin heikunkeikun". Oikeesti, ei voi tapahtua! Yle Teema, n. klo 20.08, ohjelma "Tekijänä: Tiina Vihtkari".

    En ole kuullut tuota laulua vahingossakaan mistään, ja nyt se tulvii eetteristä juuri kun luen ne sanat ruudulta. Se oli kuule spooky tunne.

    Mutta sitten asiaan.

    Upean iso kasvihuone sinne on nousemassa! Voi apua, siitä tulee tosi ihana!

    Ja mitä muuta silmäni havaitsivatkaan. Että sinulta on julkaistu kirja! Voi apua, aina vaan menee ihanammaksi! Millainen kirja (romaani, tietokirja), voiko sen ostaa, mikä sen nimi on?

    Nyt oli kuule semmoinen kattaus tässä postauksessa ja tämän postauksen äärellä, jotta jään nauttimaan ilahtuneesta (ja hiukan vielä realistisesta dejavu-ilmiöstä hämmentyneestä) mielentilasta. Niin se on, että paljon on ärsyttäviä pikkuasioita, mutta isot linjat ne ratkaisee. Ja kun alle kolmekymppisenä on jo kaksi isoa haavetta toteutunut, niin muillakin haaveilla on historian perusteella vahva taipumus toteutua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kyllä pakko kutsua hätiin Mulder ja Scully, sen verran X-files kamaa oli tuo sinun tapahtumasi oli! (Voit sitten pistää sen Spooky-Mulderin käymään täälläkin, en vastustele lainkaan.) Voidaanko tässä nyt enää sattumista puhua?!

      Hehehe, eihän tässä nyt vielä näe, tuleeko siitä kasvarista ihana :) Mutta täytyy kyllä sanoa, että aika täpinöissään täällä ollaan oltu ja myös itse perustustouhu on ollut yllättävän kivaa, kuten ehkä tekstistä pystyi huomaamaan. Pikkuasiat tosiaan ovat niitä ärsyttäviä, varsinkaan, kun eivät aina ole ihan pikkuasioita ts. toinen puoli pihasta yhtä viidakkoa, mutta pitää vaan autuaasti tuijotella niitä mukavia juttuja. Olin muuten käymässä eilen kaverin valmistujaiskaffella ja auta armias hänen vanhempiensa puutarhaa! Niiiiiiin hieno (ylisanat eivät riitä), mm. vanhan kanalan perustuksille tehty puutarhaosa yrttitarhoineen, lavallisia omia tomaatintaimia kasvihuoneessa ja olivat myös kahdessa vuosikymmenessä saaneet mm. sekametsän perustettua suuren tonttinsa ympärille ihan vaan peltomaalle. Kyllä nyt sai taas potkua tällaiseen pitkäaikaisprojektiharrastamiseen.

      Ohhoh, tuleepas nyt pitkä kommentti, mutta hyvin toimii maanantaiaamun ajankuluttajana tämä:) En ole tainut siis kirjaani täällä mainita, ehkä en ole kehdannut sillä pöyhkeillä. Eli kyseessä on siis yliopistolaitoksemme hyvää hyvyyttään kirjana painama Itä-Aasian tutkimuksen graduni. Pieni painos, mutta kirja kuin kirja, josta olen ihan äärimmäisen kiitollinen tuolle laitoksemme väelle. Eli ripaus kansalaisyhteiskuntateoriaa, yhteiskunnallisia liikkeitä ja pitkää analyysiä japanilaisista eläinsuojeluryhmistä, joita kävin moikkaamassa muistaakseni 2010. Tuolta löytyy: https://utushop.utu.fi/p/505-relievers-bridge-builders-and-watchdogs-framing-and-civil-society-construction-by-japanese-pro-animal-organizations-in-the-kansai-and-tokyo-areas/ ja gradukin löytyy netin syövereistä nimelläni hieman editoimattomampana versiona kuin tuo kirjani.

      Nyt kun on pää auki, niin pitänee alkaa haaveilla vaikka toisesta, ehkä puutarha-aiheisesta, kirjasta ;) Ja jos oikein muistelen, eräällä Kurjenpolvella on joku esiintyminen jossain puutarhalehdessä? Pitääkin se kaivaa esille hyllystä...

      Poista
    2. Hienoa, PilviPulla, tosi kiinnostavasta tematiikasta olet tehnyt kirjan. Seuraava kirja voisi hyvin olla puutarha-aiheinen, sitä kohti kannattaa mennä, mikä kulloinkin mieltä kutittelee...

      Poista
  4. Anti-Strömsöt, hep!
    Lukiessani tekstiäsi hymyilin niin, että suupielet meinasivat revetä. Onneksi tuli korvat eteen jarruiksi. Just tuollaistahan tämä OIKEASTI on. Voit hyvin arvata, miksi meidän pihalta ei blogissa ole koskaan otoksia, näkyy vain "kauniita lähikuvia kukista". Mulla on menossa nurmikonkunnostuskesä; ihan valtava homma, mutta olen nyt päättänyt yrittää tosissani.

    Teille tulee aivan huikea kasvihuone. Valtava. Ihana. Mahtava. Sinne änkeävät kohta kaikki blogistanian puutarhaharrastelijat iltateelle ihan vaan ihmetelläkseen. Missäs te taas asuittekaan... ;-D

    Kirja? Vaaaaauuu! Faktaa vai fiktiota (siis kirjan sisältö, ei se, onko se olemassa vai ei :-D)?

    VastaaPoista
  5. Hyvä, ettei koko naama revennyt hymyillessä! Pitänee kirjoittaa vähän vakavammin, jos kerran noin vaaralliseksi menee. Mutta eipäs siellä yhtään omaa pihaa vähätellä, justiinsa oli salaisesta puutarhastakin sinulla juttu hyvinkin laajakulmaisine kuvineen eikä yhtään mikään häirinnyt.

    Ja samat sanat sinulle, kuin Geraniumille: eihän tuosta vielä tiedä, millainen hökötys on tulossa :) Mutta matka on tärkeämpi kuin määränpää, vaikka tosin on se määränpääkin ihan kiva varmaan. Teepannu lämpeää, jos vaan kylään sattuu, ja kyllä te sitten huomaatte tuon valtavan lasilinnani heti, kun Turun lähialueita lähestyy ;)

    Kirjastakin jaarittelin tuossa yllä. Voipi olla niin, että täytyy tästä lähteä hakemaan inspiraatiota mahdolliseen toiseen kirjalliseen tuotokseen (no, ainakin toiseen graduun :/ ) tuolta kukkivien omenapuiden alta puutarhakeinusta aamukaffekupin kera! Ja mikä parasta, tämä bloggailukin on erinomaista kirjallisen ilotulituksen harjoitetta :)

    VastaaPoista