Jouluinen haaste ja hyasintin uusi tilaisuus

*Haukotus* Täällä heräillään vähitellen talvihorroksesta nyt kun lämpötila nousi nollan paikkeille. Ennen kuin pääsen kevätfiilistelemään, pitäydytään hetki joulutunnelmissa. Cosmos Puutarhakaaos-blogista laittoi minulle tuossa aikaisemmin jouluisen haasteen, johon nyt vihdoin vastailen. 

Lempijoulukukka: Amarylis, koska mummolla oli aina sellainen jouluna. Oma viimevuotinen yksilöni, jonka hylkäsin kesäksi puskan alle pihalle teki tänä vuonna vain piiiiitkiä lehtiä... Mutta selvisi kuitenkin!

Joululaulu, joka virittää joulutunnelmaan: Hmm... näitä on monia. Jostain syystä pakollisiin joululauluihin kuuluu Bing Crosbyn White christmas ja Let it snow.

Tätä jouluvalmistelua en ole koskaan jättänyt tekemättä: Joulukuusi, se tekee joulun!

Joulun tuoksu: Sama kuin edellä, ei sitä voi joulukuusen tuoksusta karsia.

Haaste pitäisi lähettää eteenpäin, mutta oletan, että tarhureiden nokat ovat jo kääntyneet kohti kevättä. Täten kiitän kauniisti haasteesta ja jos joku kokee haluavansa vielä joulua fiilistellä, niin on tervetullut ottamaan haasteen vastaan.

Olu-Kissa joulufiiliksissä.

Sitten tuohon hyasinttiin. Joskus muinoin lapsena aina joulun aikaan siskon kanssa juoksimme karkuun huutaen "yäkyäkyäk", jos äiti oli hankkinut hyasintin kotiamme tuoksuttamaan. Olen ollut niin fiksautunut hyasintin jouluisuuteen, että olin ihan hämmentynyt tajutessani syksyllä, että niitähän voi istuttaa syyssipuleina ulos! Nyt saimme appivanhemiltani yhden hyasintin ja päätin, että nyt täytyy antaa sille uusi tilaisuus. Sitten sattui vastaan myös paikallisessa kaupassa -50% alennus joulukukista: eihän sellaista voi ohittaa! Nyt on sitten hyasintteja ikkunalaudalla, katsotaan tykästynkö.

On se kumma tämä tarhurin mieli: heti kun alkoivat niin sanotusti räystäät tippumaan kelin vaihtuessa suojan puolelle, oli ensimmäinen ajatus "ai niin, pian kukkivat tulppaanit". Puutarhalehtiä ja kasvihuonetarjouksiakin tuli tänään selailtua. No niin, vielä on pitkä matka, mutta keväinen tuulahdus sai syksyisen puutarha-burnoutin vaikuttamaan lähinnä puutarhatalvihorrokselta. Heti tuli mieleen, että mitenköhän pelakuut sun muut ovat selvinneet äitin autotallissa saatuaan kylmäkäsittelyn vintissämme ja että mitä sitä ensi keväänä istuttaisikaan... Pelakuista lisää kunhan käyn niitä moikkaamassa. Vakaasti olen päättänyt, että keväällä otan systemaattisen otteen tähän puutarhurointiin: Yksi tai kaksi asiaa kunnolla eikä vain närppimistä sieltä täältä. 

Tästä on hyvä lähteä kohti uutta vuotta ja uusia kujeita. 

Kasvun ihmeitä joulukuussa

No onkos tullut kesä jo talven keskelle....?!

Ei sentään ole tullut vaan muutama laiminlyöty horsma toteuttaa geeneihinsä ohjelmoitua aikataulua ja pukkaa lisää kasvua. Ensinnäkin viime vuonna Plantagenista hankkimani ludisia on kesän aikana versonut valtavasti ja nyt pukkaa kukkaa todella otolliseen aikaan. Hänen olen antanut olla länsipuolen ikkunan edessä olevalla tasolla, kastellut kerran viikkoon (jos olen muistanut) ja satunnaisin väliajoin törkännyt multaan orkidearavinnepuikoin. Pitäisi varmaan keväällä harkita uutta ruukkua, kun on niin runsas... kaikki muut hoitovinkit otetaan vastaan, mutta tuntuu, että kyseessä on maailmankaikkeuden helpoin orkidea! Hän on siis maaorkidea, jolla hennot ja pienet valkoiset kukat sekä upeat samettiset lehdet. 

Ensimmäisestä yksilöstäni, jolla on tummat lehdet vaalein raidoin, innostuin Lidlistä pari viikkoa sitten haalimaan kaksi pientä yksilöä mukaani. Tällä allaolevalla on upean raikkaat vaaleat lehdet, toisella taasen myös tummat lehdet, mutta punaisin raidoin. 

Seuraava survivor on joulukaktus, jonka sain hyvältä ystävältäni yläasteella joululahjaksi. Tästä on siis aikaa jo... no, reilusti yli kymmenen vuotta, yksityiskohtiin menemättä, hehe. Kuvassa näkyy myös muuten luidsian lehtiä. Kaktus on ollut äitilläni kodinhoitohuoneen perukoilla ja itselläni taas viimeisimmät vuodet. Hän ei ole mitenkään kookas vaan ennemminkin kompakti, varsinkin, kun jouduin kesällä yhden huonoksi menneen isohkon oksan katkaisemaan. No, sain siitä pistokkaan, jonka iskin tasapainottamaan kasvia ruukun toiseen reunaan... Tyytyväisenä hän nyt pukkaa kukkaa samalla ikkunalla kuin ludisiat.

Survivor numero kolme on amaryllis, josta taisinkin mainita edellisessä kirjoituksessa. Eli tämän kirjaimellisesti unohdin kesän sateisiin puskan juurelle ulos ja olin jo pois heittämässä kun huomasin, että onpas mehevänvihreät juuret ja mukulakin oli kiinteä. No minä sitten ruukkua putsaamaan ja raahasin sisälle ikkunalaudalle. Ei mennyt kuin pari viikkoa, kun tällainen piippa on alkanut kurkistaa (muutaman rikkaruohon seasta...). Ei varmaan ihan jouluksi ehdi, mutta mukava selviytymistarina kuitenkin.

Että tällaista täällä. Joulukalenterinkin meille pykäsin tuossa eilenillalla bambutikkaisiin roikkumaan. Saa sitten Movemberista toipuva miesukkeli sitten paketteja avata. 

Ulkoistettu puutarhanhoito ja tunnustus

Täällä taas pitkästä aikaa. Daalian mukulat kaikki homehtuneet, ulkona on harmaata ja synkkää (tosin nyt paistaa aurinko!).... 

No, on sitä positiivisia uutisiakin: ostin Lidlistä pari ludisiaa ja viime vuonna ostamani pukkaa innokkaasti kukkanuppuja, jotka ajoittuvat sopivasti joulunaikaan. Helpotti myös hirmuisesti, kun sain pihan perjantaina tallilta tullessani samassa energiapuuskassa siivottua viimeisistä nuutuneista kasveista. Meinasin heittää myös puskan juurelle unohtamani amarylliksen kompostiin, mutta kas, mukula on yllättävän napakka märkyydestä huolimatta ja juuret raikkaan vihreät ja terveen näköiset. Mahtaakohan innostua vai vaan homehtua, jos sisälle otan? Ja sitten on tämä tunnustuskin:

Kiitokset Cosmokselle Puutarhakaaos-blogista! Olen ollut hävettävän huono tarttumaan bloggailuun, kun kaikki aiheet liittyisivät joko kuraan, mutaan tai mädäntyneisiin kasveihin, kertakaikkinen päivänsäde olen siis osuvasti ollut... 

Tunnustuksessa tuli mukana muutama kysymys, joihin vastaukset alla:

Lempinumero: 21 (vanha jalkapallopelinumeroni)

Alkoholiton suosikkijuoma: aamuisin kahvi, syksyisin tee, muuten varmaan vesi

Lempieläin: kissa ja heppa

Facebook vai Twitter: FB, jopa liiaksi, kun koneella päivisin usein hommia teen

Intohimoni: Vaihtelee. Tulppaanit puutarhassa ja niiden odotus. Juuri nyt olen koukussa villasukkien kutomiseen (viimeksi puikot olleet kädessä kolmannella luokalla). Tässä toisaalta pitävät aina pintansa hyvä ruoka ja viini!

Suosikkiviikonpäivä: lauantai.

Suosikkikukka: Tällä hetkellä taitaa olla erilaiset tulppaanit ja daaliat. Pelakuutkin ovat listoilla. Toisaalta kaikki mikä suostuu kasvamaan puutarhassani ansaitsee kunniamaininnan!

Tunnustus pitäisi lähettää eteenpäin toisille bloggareille. Koska varmaan kaikki tuossa sivupalkissa olevat ovat tunnustuksen saaneet, niin kollektiivisesti haluan kaikille heille sen lähettää. Tosin vastata ei tarvitse, jos olet jo sen tehnyt.

Sitten siihen puutarhanhoitoon. Tämä Perhe Puutarha Bambit ry (tuttavallisesti PPB) oli taas vierailemassa omenapuittemme alla puutarhassa. Mahtavaa! Olen niiiiiiiiin laiska siivoamaan mätiä omenia pois (tänä vuonna pienellä omenasadolla myös luvattoman laiska = olematon laittamaan omppuja). Eli emo ja kaksi vasaa, todennäköisesti uros ja naaras. Opin juuri ympäristötietoa sijaistaessani, että peuraemo voi synnyttää 1-3 vasaa. Ovat pelkkää honkkelia jalkaa, mihin nuo koivet muka emon vatsassa ovat mahtuneet?!

Täytynee lähettää silti reklamaatio, koska olivat käyneet viime syksynä järsimässä luumupuutani, joka muutenkin kituu tuossa savipellolla... Justiinsa kun keväällä meinasin sen ylös kaivaa, pukkasi lehtiä sittenkin. Uhkailu toimii kasvien(kin) kohdalla. Tuossa ikkunalaudalla on kaksi keväällä saamaani tulilatvaa. Vaikka kukat ränsistyvät, niin yllättävän iloisesti pukkaavat lisää kasvustoa.

Jaksaa, ei jaksa, jaksaa...

Jos joissain kukissa olisi vielä terälehtiä jäljellä, niin voisi tuollaista arvontaa tehdä. Nyt on terälehdet poissa ja samaten energiat valuneet kankkulan kaivoon sitä mukaan kun päivä pimenee... Lumikin pääsi täällä etelässä yllättämään niin minut kuin kuvissa olevat ruusutkin. 

No, jonkin sortin lupaus keväästä on kuitenkin nyt kylvetty. Tuossa tänään aamutallin jälkeen totesin, että saakeli kun on kylmä. Onneksi tuli nostettua edellisiltana ruukkukukat vihdoin autotalliin turvaan pakkasukkoa ja sen kätyreitä, lumihiutaleita. Miesukkeli nosti sitten kiltisti kaikki ruukut viileään yläkertaamme, kun autollekin piti kuulema joku suoja saada.. ja pah, sellaisia ylellisyyksiä. Mutisi mennessään, että "onpa näitä ruukkuja paljon" (lue: jumalattomasti). Harmi vaan yläkerta heittää pahimmilla keleillä pakkaselle (juu, remontin tarpeessa) ja autotalliinkin taisi tänään kylmä hiipiä, kun ei nuo lautaseinät paljoa eristä. Eli oikeastaan minulla ei ole edes pelakuille paikkaa, taitavat päätyä taas porukoiden autotalliin...

Äsken taas liirumlaaruilin ohi aiheen, joten kevääseen palatakseni... Totesin siis aamulla, että nyt jäätyy yksi ja toinen paikka, joten kirmasin takapihalle nostelemaan daalian juurakot maasta - jösses miten isoja ovat! Sitten samaiseen penkkiin tungin viimeisiä kukkasipuleita roiman määrän tyyliin "avaa kaikki pussit, sekoita astiassa, heittele penkkiin ja kaiva jokainen kuoppaansa". No, toivottavasti edes joku nousee. Tässä hötäkässä tajusin myös, että hei, mullahan ei oikeastaan ole kuin kaksi (sekavaa) kukkapenkkiä. Haaveissa olisi daalioille oma penkki, joka näkyisi tuvan ikkunasta. Joten keväällä mies ja jyrsijä jyystämään savimaata... (itse otan tietty cafe latten siinä nojatuolissa kevätauringon hivellessä hipiääni).

Rusinakin tallustelee todistettavasti tassuineen hangessa. Lopun päivää koisasikin sitten tuossa sohvalla.

Ollappa kissa, huoh.

Tällainen syysuupumus herättää myös epäilyksiä, olisikohan sitä sittenkään ainesta kasvihuoneen omistajaksi... joku kun kuvaili sitä näkyä ja hajua, kun on vaan paiskannut syksyllä kasvihuoneen oven kiinni ja avannut sen sitten puolen vuoden päästä...