Kadonneet melonit ja sadonkorjuun euforiaa

Nonni. Olen hukannut melonini. Ihan pikkuiset ne olivat, mutta nyt yhtäkaikki jossain kadoksissa. 

Kyseessä siis vesimelonin alut. Pikkiriikkiset sentin halkaisijaltaan olevat pallerot, joita en nyt jostain syystä saa paikallistettua vähän hurjaan pituuskasvuun tomaatin taimien seassa kasvavasta vesimelonin varresta. No, ehkä ovat jonnekin tipahtaneet tässä kylmänkoleassa kesäsäässä...

Olen jo pitkään seurannut muiden hehkutuksia tomaattisadoistaan. Nyt voin minäkin liittyä joukkoon! Yllä on ensimmäinen (ainut?), kaunein, punaisin, pyörein, maukkain ja ehdottomasti paras ihka ensimmäinen itse siemenestäni kasvattamani Tiny Tim -tomaatti. Eilen löytyi kuusi syötäväksi kelpaavaa Suomen suvessa ilman kasvihuonetta kypsynyttä yksilöä. Hiphei. Ei ihan vielä tuo omavaraisuus ole kovin ajankohtainen, mutta alku on tämäkin.

Tässä taas tämän päivän saalis ruukkupuutarhastani: Toinen kesäkurpitsa, jotka suvaitsivat kaltoin kohdelluista ja liian aikaisin esikasvatetuista taimista putkahtaa. Päätyi pannulle palasina peston ja mustapippurin kanssa. Tuossa myös vähän mittakaavaa noista tomaateista... mahtavatko vielä tsempata ja punastua? 

Ensi vuonna paremmin, vähemmän laiskasti ja kasvihuoneellisesti ainakin tomaattien kasvatusta.

Ehkä.

Toivottavasti.

Joohan?

And the nomination goes to....

* Rummunpäristyksiä*

Tänä aamuna - kun kerrankin on lämmin ja aurinko paistaa - välttelin gradun ja artikkelin kirjoittamista kastelemalla laiminlyötyjä kukkaraukkoja ja yrittäen imeä vielä vähän kesäenergiaa kaikesta vihreästä. Siinä kierrellessä oli pakko kaivaa kamerakin esiin, koska muutama arvonimike oli jaettava. 

Ensimmäinen arvonimike on kesän sitkein kukkanen. Nämä kaksi tarhakukonkannusta ovat selvinneet siemenenä taimilavalla viime syksyn sateista, kevään märkyydestä, siirtämisestä ruukkuun ja totaalisesta laiminlyönnistä. Tänään huomasin, että ovat ihan yksikseen taimilavan vieressä kasvaneet honteloiksi vähän kuivahtaneiksi, mutta ennen kaikkea kukkiviksi yksilöiksi. Mahtavaa! 

Seuraava arvonimike on hätkähdyttävin väriyhdistelmä, joka menee jaloangervolle ja tähkäkimikille (kai se sellainen on, nyt ei millään muista varmaksi). Toimii vielä paremmin vähän varjossa. 

Ja kolmas arvonimike menee vaaleanpunaiselle daalialle (lajit meni ihan sekaisin esikasvatuksessa...): Pihan suurin kukkanen. Tämä daalian ensimmäinen kukka on suurempi kuin minun kämmeneni. Että sitä voi olla ylpeä! Taustalla näkyy heinäseipäistä väkertämäni obeliski-systeemi, johon viritän keskelle roikkumaan jonkun lyhdyn talveksi. 

Kunniamaininta menee pasuunakukalle, joka on sittenkin kehittänyt nuppuja, vaikka olen unohtanut sitä kastella ja lannoittaa. Onko jollain vinkkejä, pitäisikö tätä rehua alkaa hillitä talvilevolle vai vielä antaa virtaa, kun lehdet tuppaavat kellastumaan?

Jeespoks, nyt pihalle kirjoittelemaan, jos näkisi jotain ruudulta auringonpaisteessa...

Kukkaterapiaa, pari tomskua ja keppejä

No niin. Nyt on aika jättänyt tarhurin... ja kiitänyt lujaa jonnekki syksyn tienoille jättäen pihan yhä yltyvän kaaoksen kouriin. Sade mädättää pelargonit ja muut pystyyn ennen kuin ehtivät kukkimaan ja vallitsevista olosuhteista näyttävät nauttivan vain rikkaruohot. Koivun roskia sataa kuin lunta konsanaan - ja siitä tulikin mieleen, että täällä päässä on saatu lähes fyysisiä ahdistusoireta tulevasta talvesta, jota varten ei ole saanut akkuja kesällä kelien puitteissa ladattua.

Tähän oheen ajattelin tosin pari kivaa kukkakuvaa niistä muutamista onnistumisista laittaa... välillä silti sitä tuntuu siltä, että jonkun fiksumman tekemä puutarhasuunnitelma (ja joku sitä toteuttamaan) olisi kuitenkin kiva, sillä kun selkänsä kääntää voittaa kaaos kosmoksen...

Tässä siis muutama kukkaterapiakuva piristämään olotilaa. En aio nyt enempää loruilla, sillä jokainen auringonpaisteinen (pilvinen, tuulinen ja ei-sateinen) hetki pitäisi käyttää hyväkseen ja poukkoilla pihassa harkiten tarttuvansa lapioon. Sateen katkoessa puutarhailun rytmiä on itselleni ainakin kasvanut tehtävien hommien lista lamauttavan ei-lomamaiseksi ja sitä on vaan laiskemmaksi muuttunut. 

Tomaatin raakileitakin olisi, saas nyt katsoa meinaavatko yhtään punastella vaikka kukatkin nypin. Kepit on taas viritetty keskelle pihaa eräänlaiseksi obeliskiksi apinoiden muiden vastaavia virityksiä.

Tulikohan vähän valivali...

No, ehkä tämän kesän kunniaksi vähän vielä lisää: valivali...

Talvehtinut tomaatti(ko) ja muuta mukavaa

Nyt on mielenkiintoista. Ruusupenkistä, jonka paikalla viime vuonna oli vielä tomaatteja, nousee tomaatin taimi. Tai ainakin siltä se vaikuttaa olemuksensa ja tuoksun perusteella. Mystistä. Voiko esimerkiksi tomaatin siemen talvehtia? Oikealla ylhäällä ruukkupuutarhaviritelmiä, alla ensimmäinen kirsikkatomaatinraakile, hiphei. 

Viime vuonna siemenestä kasvattamani matalammat ritarinkannusyksilöt eivät ole enää kovin matalia. Väriäkin riittää ihanasti, aivan kuin joku olisi maalin eri sävyjä ruiskinut kukkien päälle.

Minä vs. liljakukot 1-0! 

Upean värinen tulppaanipelargoni Happy Birthday.

Verenpisaratkin vähitellen innostuvat, alla daalia ja sormustinkukkia, joista olen kovasti iloinen.

Akuutti purkkipula, mutta oikeastaan tuo vanha kurkkupurkki on ihan kiva. Petuniat shoppailin, tunnustan... 

Pionit notkuvat sateen kastelemien kukkien painosta. Otin muutaman ruukkuun sisälle, ovat valtavia!

Ensimmäisiä liljoja kurkkailee syysleimun seasta ja koreanjaloangervokin innostui kukkimaan.

Syksyn pimeneviä iltoja ennakoiden mukaan tarttui kaupasta aurinkokennolla toimivia lyhtyjä. 

Ehkä ensi kerralla pidempää turinaa....